sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Sami Mänty-Ahon eroon johtaneet syyt Helsinki Zen Centeristä

Samin alla olevassa kirjoituksessa mainitsemat liitteet löytyvät hänen kirjoituksensa lopusta.


Eroni syyt Helsingin Zen Centerin johtajuudesta vuonna 2010

Jaksan yhä uudelleen ja uudelleen ihmetellä miten monien zenin harjoittajien on mahdotonta avata silmiään tai myöntää oman traditionsa epäkohtia. Väärinkäytöksiä  on tapahtunut suurin määrin kautta historian ympäri maailmaa.  Harjoittaja haluaa suojella auktoriteettiaan kuin hyväksikäytetty lapsi vanhempiaan, koska samalla hän suojelee omaa maailmankuvaansa. Uskonnollisessa kielessä yhteisöä tarkoittava sana on sangha. Yhteisön sisällä sanghaa verrataan usein  perheeseen.  Kukaan ei halua menettää omaa perhettään, eikä vanhempiaan. Sanghassa opettajat edustavat vanhempia. He ovat esimerkkinä ja ihailun kohteena harjoittajilleen. On siis ymmärrettävää, että opettajia puolustellaan, väärinkäytöksiä salaillaan ja totuutta muunnellaan.

Jos lukija on kuitenkin valmis raottamaan mielensä suojamekanismeja ja avoimesti pohtimaan järjestönsä epäkohtia, hän liikkuu vaarallisilla vesillä. Epäily saattaa mielen kiusaantuneeseen tilaan. Uskontojen ja ideologioiden voimaa ei pidä aliarvioida. Irtautumisen on tapahduttava asteittain, muuten kokemus voi olla liian tuskallinen ja uhata omaa identiteettiä ja maailmankuvaa.

Toivon, että lukija saa ajateltavaa kirjoituksestani. Haluan korostaa, että minulla ei ole mitään syytä muunnella totuutta. En kannata mitään tradiota tai ryhmää. En myöskään kuulu mihinkään ryhmään. Puhun täysin omalla äänelläni.  Markus on niitä harvoja zenin harjoittajia, joka otti minuun yhteyttä ja halusi tietää mitä tapahtui eroni jälkeen. Markus järkyttyi kertomastani ja on useampaan otteeseen pyytänyt minua tuomaan asian jollakin tavalla julkisuuteen. Koen vasta nyt olevani valmis tekemään sen. Eroprosessini on ollut raskas. Siihen on myös liittynyt häpeää. Ei siksi, että olisin kokenut toimivani  väärin, vaan siksi, että olen ollut niin aktiivisesti ollut mukana toiminnassa, joka on edesauttanut monien ihmisten pahoinvointia.

Oma taustani

Johdin Helsinki  Zen Centeriä (Hzc) kymmenen vuotta ja erosin traagisesti  syksyllä 2010. Olen harjoittanut säännöllisesti istumameditaatiota, zazenia vuodesta -93. Sain 1995 Tampereen Yliopistossa toimivalta ja Tampereen rinzai -zen-ryhmän vetäjältä Timo Klemolalta vihjeen, että Helsingissä toimii zazen-ryhmä Buddhismin ystävät ry. Timoon oliin tutustunut taijin kautta.

Sitten päädyin Papinkadulle Helsingin Kallioon istumaan Tae Hyen (Mikael Niinimäen) asuntoon, jossa jo silloin harjoitti Hzc.n pitkäaikainen puheenjohtaja ja ensimmäinen sangha-johtaja Timon. Myöhemmin ryhmään liittyi myös nykyinen Hzc.n avainhenkilö Ari.

 Hzc perustettiin vuonna -97. Nykyinen tradition opettaja Sante Poromaa nimitti minut  sangha-johtajaksi vuonna 2001. Läpäisin mu-koanin 1999 ja vuonna 2003 osallistuin noviisi-seremoniaan maallikkovihkimystä varten, jonka vihkimyksen sain kolme vuotta myöhemmin. Harjoitin systemaattisesti traditiomme koan-järjestelmää aina Hekikan-rokun puoliväliin asti. Mu-koanin jälkeen kävin läpi noin 30 "preliminary" koania ja  Mumonkanin kokoelman kaksi kertaa. Harjoittamani koan-määrä  on sama, jonka Kapleau harjoitti Yasutanin Dharma-perijä Yamadan mukaan.

Olen pitänyt daisania (kahdenkeskistä henkilökohtaista ohjausta), kymmeniä retriittejä, toiminut toisena zendo-ohjaajana parilla kymmenellä sesshinillä Ruotsissa, sekä osallistunut Hzc.n hallituksen toimintaan ja kierrellyt aktiivisesti muissa keskuksissa kuten Oulussa, Tampereella, Turussa ja Lahdessa. Lisäksi olen pitänyt johdantokursseja 2000-luvun alusta ja kurssittanut myös useiden muiden järjestöjen jäseniä ja edustajia koko 2000-luvun.

Sangha-johtaja aikanani jäsenmäärä kohosi parista kymmenestä yli sataan. Jäsenmäärän lisääntyessä loin uuden johtamiskulttuurin, jossa ei johdettu perinteisellä aasialaisella hierarkisen autoratiivisella tavalla, vaan niin kutsutulla "team leadership"- tyyppisellä tavalla, jossa yhteisö tai tiimit päättävät yhdessä kuinka asioita järjestössä toteutetaan. Suurin tekijä systeemin luomiseen oli uuden zendon hankinta Kalevankadulle, jolloin yhdistyksen puheenjohtaja Ari  oli vahvasti puuhamiehenä. Tuolloin Ari halusi omavaltaisesti tehdä asioita suunnitelmiensa mukaisesti, sen sijaan että yhteisö olisi tehnyt paikasta oman näköisensä.  Ari joutui kokemaan hänelle tuskallisen vallanmenetyksen kun pakotin hänet luopumaan johtamistavastaan ja järjestin suunnittelukokouksen, jossa yhdessä päätettiin mille tuleva zendo näyttäisi ja miten se remontoitaisiin. Tämä oli suuri kriisi ja valtataistelu zen-centerin sisällä, josta rivijäsenet eivät tienneet mitään ja josta Arin kesti toipua pitkään. Se kuitenkin oli tärkeä alku uudelle johtamistavalle, jota suojelin ja halusin kehittää loppuun asti. Toki kaikessa toiminnassani ja päätöksissäni minun oli aina kysyttävä opettajien lupaa ja suostumusta. He olivat tradition ehdoton auktoriteetti.

Sangha-johtajuuteni ohella opetin taijia Tapanilan Erällä vuodesta -96 ja olen työskennellyt fysioterapeuttina sairaaloissa, terveysasemalla ja yksityisellä vastaanotollani. Lisäksi olen opiskellut kiinalaista lääketiedettä, psykologiaa ja psykoanalyyttisestä psykoterapiaa. Uskon, että minulla on vähintäänkin kohtuullinen kuva zenin harjoittamisesta ja harjoittajista, sekä ihmisestä psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena.

Pääsin vuosien saatossa lähelle molempien opettajien elämää ja useimpien avainhenkilöiden elämää. Monet avautuivat minulle vaivoistaan ja huolistaan, kuten myös opettajat.  Jotkut nykyiset Hzc.n ohjaajatkin kävivät luonani vastaanotolla. Terapeuttinen taustani ja asemani Hzc.llä mahdollisti sen, että tiesin hyvin tarkkaan, mitä kulissien takana tapahtuu. Mitä enemmän tiesin, sitä vaikeammaksi oloni kävi sangha-johtajana.  Lopulta vuoden 2010 tapahtumat vahvistivat johtopäätöksiäni ja ajoivat minut tilanteeseen, jossa ei jäänyt muuta järkevää vaihtoehtoa kuin erota. Eroani helpotti myös se, että sain täyden tuen epäilyksiini Barry Magidilta, joka on zen-opettajan pätevyyden lisäksi psykoanalyytikko ja Albert Low.lta, joka oli Kapleaun ensimmäinen dharma-perillinen, mutta päätti opettaa vain maallikkona Montreal Zen Centerissä.

Eroprosessi oli kivulias. Olinhan omistanut koko aikuisikäni zenille. Minulla oli myös paljon rakkaita ihmisiä zendolla ja vahva sidos opettajiin. Jotkut harjoittajista koin läheisiksi ja toisiin oli muodostunut opettajuuteen verrattava suhde daisanin ja johdantokurssien kautta. Luopumisprosessi oli hyvin raskas, mutta vielä raskaammalta tuntuivat ne syyt miksi erosin. Opettajien käytös ja traditiomme epäkohdat olivat sen laatuisia, etten nähnyt enää mitään mahdollisuutta jatkaa.

Ero ei osunut vain omalle kohdalleni. Oulun zenin sangha-johtaja Ari-Pekka  erosi myös. Tiesin Ari-Pekan omasta prosessista ja epäilyistä jo vuotta aiemmin, jolloin AP soitti minulle ja halusi kertoa kokemistaan ristiriidoista. Ari-Pekan päätös oli kypsynyt pitkään mutta uskon, että keskustelut kokemuksistamme tukivat molempien päätöksiä puolin ja toisin. Kaikesta huolimatta Ari-Pekka halusi vielä  järjestää äänestyksen traditiossa pysymisestä. Kaikki äänestivät eroamisen puolesta, vain yksi henkilö oli tuolloin vastaan eroa Oulun sanghassa.

Myös pisimpään toiminnassa mukana ollut psykologi Timo, joka oli Hzc.n ensimmäinen sangha-johtaja, erosi muutamaa päivää ennen minua. Timo oli työskennellyt Hzc.n hallituksen puheenjohtajana useamman vuoden ja vastasi sunnuntain istumisista. Tiesin, että Timo oli kokenut pitkään epäluottamusta niin opettajia kuin eräitä ohjaajiakin kohtaan. Hän kantoi hyvin voimakasta vastuuta ihmisten psyykkisestä hyvinvoinnista ja joutui myös kohtaamaan läheltä erään jäsenemme itsemurhan 2000-luvun alkupuolella.  

Psyykkiset ongelmat yhteisössä

Noin kolmasosa suomalaisista, jotka olivat asuneet Zengårdenissa pidempään (yli 3kk.) saivat psyykkisiä oireita. Ihmisillä oli unihäiriöitä, ahdistusta ja masennusta. Tiedossani on kolme suomalaista, jotka joutuivat psykoosiin sesshinillä. Yhden heistä toimitin sairaalaan kesken sesshinin. Tuolloin huomasin kuinka osaamattomasti Sante ja Metta toimivat. Metta oli tuolloin ykkösohjaajana ja Sante opettajana. Ahdistunutta ja harhaista ihmistä pidettiin sesshinillä useita päiviä ja tilannetta vain tarkkailtiin. Psykoosin vakavuutta ja hoitoa ei tunnistettu. Se on minusta käsittämätöntä vastuuhenkilöiltä mielen harjoituksessa, jossa ihmiset saavat systemaattisesti nukkua liian vähän, heillä on usein voimakkaita kipuja ja he joutuvat kovan henkisen paineen alle.

2000-luvun alkupuolella eräs suomalainen joutui vaikeaa psykoosiin Zengårdenissa. Ehkäpä se kertoo jotain opettajan avuttomuudesta, kun Kanja oli tuolloin kehottanut henkilöä rauhoittumaan ja ottamaan kuuman kylvyn. Tämän minulle kertoi psykoosiin joutuneen henkilön paikalla ollut puoliso.

Pahinta ei ollut opettajien osaamattomuus, vaan välinpitämättömyys. Ihmisten oirehtimista ei otettu tosissaan. Ahdistuneita tai unihäiriöistä kärsiviä harjoittajia saatettiin pitää zengårdenissa huonossa tilassa pitkään. Oireet pahenivat ja heidän oli pakko palata Suomeen. Muistan hyvin yhden henkilön, joka joutui heti sairaalahoitoon palattuaan Suomeen. Hän kävi vastaanotollani hyvin ahdistuneena tämän jälkeen. Tuntui kurjalta katsoa vierestä kuinka paljon syyllisyyttä, häpeää, riittämättömyyttä ja epäonnistumisen tunteita ihmiset kokivat kun eivät olleetkaan pärjänneet Zengårdenissa. He vertasivat poikkeuksetta itseään vahvoihin "zen-soturin" kaltaisiin harjoittajiin (istuvat pitkään, nukkuvat vähän ja ovat lujia). He eivät halunneet edes valittaa tai syyttää muita, koska se olisi tuntunut turhalta egoismilta, vaan tunteet kääntyivät sisäänpäin masennukseksi.

Huomasin miten monella Zengårdenissa pidempään asuvalla oli kaventunut sosiaalinen turvaverkko. Suhteet perheeseen, ystäviin, työhön tai opiskeluun olivat etääntyneet. Joidenkin läheisille oli vaikeaa hyväksyä kumppanin tai lapsensa ratkaisu muuttaa "jumalan selän taakse" viettämään erikoista elämää.

Myös Zengårdenista paluun kanssa useat saivat tehdä psyykkistä työtä. Sopeutuminen arkeen, työhön ja opiskeluun ei ollut aina helppoa. Minä olin usein se ihminen, jolle harjoittajat tulivat selvittelemään ongelmiaan. Jouduin auttamaan Zengårdenissa asuvia monasti, vierailinhan siellä 3-4 kertaa vuodessa viimeisten kymmenen vuoden ajan. Kuulin paljon ihmisten kertomuksia ja heidän omia kokemuksiaan arjestaan  ja on pakko todeta, että näistä monista kokemuksista on zen-romantiikka kaukana. Useat kokivat, että opettajat ovat liian vähän zengårdenissa ja se oli ihan totta ja aiheellista paikassa, jossa ihmiset tarvitsisivat täyden tuen.

Perustarpeet eivät toteudu, eikä niitä halutakkaan huomioida

Perustarpeiden toteutumattomuudesta Dharman on ehkä koskettavin esimerkki. Dharman oli "päämunkki" ja pappi Zengårdenissa pitkään. Hän vastasi lähes kaikista käytännön järjestelystä ja toimi sesshineillä ensimmäisenä zendo-ohjaajana. Dharman oli myös pidetty henkilö.  Parin vuoden "päämunkkiuden" jälkeen Dharman alkoi oireilla. Hän oli selvästi ahdistunut. Hän kertoi kokevansa voimakkaita vihan tunteita. Kun Dharmanin ainoa ystävä Niklas lähti zengårdenista, hänelle jäi vain se 24-tuntinen työ johtajana. Muistan miten hän oireili vakavasti jo puolivuotta ennen lähtöään. Sanoin Kanjalle, että Dharman tarvitsisi myös muuta elämää. Ehdotin Kanjalle systeemiä, jossa Dharman olisi kaksi viikkoa Zengårdenissa ja sitten tietyn ajan Tukholmassa, jotta hän saisi tervettä vaihtelua. Samalla hän voisi pitää yhteyttä tuttuihinsa. Kanjan mielestä se ei ollut hyvä idea, koska "systeemi ei toimi niin". Seuraavalla kerralla kun Kanja vieraili kotonani Suomessa tulostin hänelle vihjeeksi Maslowin tarvehierarkian, josta käy ilmi riittävän hyvin ihmisen perustarpeet (esim. rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarve, arvostuksen tarve, itsensä toteuttamisen tarve jne.)

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Dharmanin tila huononi. Hänestä tuli yhä alakuloisempi ja väsyneempi. Tietysti hän yritti parhaansa. Vain harvat tiesivät hänen tilastaan. Sesshinin jälkeen 2008 hän katosi. Kukaan ei tiennyt minne hän meni. Kaikki olivat huolissaan. Parin päivän päästä hän sitten tuli takaisin ja kertoi minulle, ettei kestänyt enää ja että hänen oli pakko mennä muualle. Seuraavana keväänä hän lähti kokonaan Zengårdenista. Hänellä oli selkeitä burn-out-oireita. Olin järkyttynyt miten vähän hän sai tukea opettajilta koko aikana. Kaikki oli hyvin, niin kauan kun hän selvisi tehtävästään. Kanja soitti minulle Dharmanin lähdöstä ja totesi että Dharmanilla täytyy olla jotain "omia psyykkisiä käsittelemättömiä asioita, kun oli niin ahdistunut." Kanja  ei vain voinut myöntää tai edes ajatella, että Zengården ei ole terveellinen ympäristö pitkään asuville. Varmasti Dharmanilla oli omia käsittelemättömiä asioita mutta nyt kaksikymmentä vuotta harjoittaneena uskon, että niitä on kaikilla ja että zen-harjoituksella omista psyykeen ongelmista tai vaikeuksista voidaan ratkaista vain murto-osa.

Kesällä 2009 sangha-johtajien kokouksessa monet surkuttelivat  dharmanin menetystä. Kanja ylimielisesti tokaisi kaikille: "We are not depended on Dharman, we have Metta."  Dharman istui vieressäni. Tunsin sääliä Dharmania kohtaan. Hän oli vuosia laittanut koko elämänsä likoon zengårdenissa ja saa Kanjalta tuollaisen kommentin. Vaikka kommentti olisikin ollut totta, se paljasti perusasenteen,  jossa ihmisten tunteita ei huomioida ja yhteisön jokainen osa oli korvattavissa.

Koin myös itse Kanjan kylmän kovat kommentit puoli vuotta myöhemmin kun oma äitini oli kuollut muutama viikko aiemmin suusyöpään ja isäni joutunut sairaalaan. Kanja sanoi "Everybody´s mothers dies". Kommentti on tietysti  totta, mutta se tuntui kylmältä ja tunteettomalta siinä tilanteessa, jossa surutyöni oli täysin kesken ja olin alakuloinen.

Dharmanin lähdön jälkeen zengårdenista, vastuuhenkilöksi palasi Metta. Hän ei ollut erityisen pidetty henkilö. Metta oli puolalaissyntyinen iäkkäämpi nainen, joka puhui  epäselvää englantia. Hänellä oli myös heikko stressinsietokyky ja hän turhautui helposti sesshinien aikana kun jotakin arvaamatonta tapahtui. Puhun tässä nyt ohjaajan näkökulmasta, koska toimin hänen alaisuudessaan toisena zendo-ohjaajana monilla sesshineillä. Kanjalla ja Santella oli toistuvasti vaikeuksia Metan kanssa. Hän oli jääräpäinen ja Kanjan mukaan hyvin kilpailuhenkinen. Kanja avautui minulle muutaman kerran heidän välisistä ongelmistaan. Opettajat olivat pakotettuja nimeämään Metan zengårdenin vastaavaksi, koska heillä ei ollut todellisuudessa ketään muutakaan tähän tehtävään. Siksi Kanjan kovat sanat Dharmanille jäivät erityisesti mieleen ja tuntuivat absurdeille. Yritin ehdottaa Kanjalle Kiskon klinikalla käytettävää johtamismallia, jossa  harjoittajat vuorottelisivat ykkösohjaajan tehtävässä. Näin he saisivat jaettua johtajuutta, kevennettyä johdon takkaa ja opetettua tärkeitä rutiineja uusille vastuuhenkilöille. Lisäksi yhteisö olisi vähemmän yhden henkilön varassa. Ehdotukseni oli tietysti hierarkista järjestelmää vastaan, eikä millään tavoin perinteinen. Kanja tokaisikin minulle ehdotukseeni: "It won´t probably work here." Aiheeseen ei sen jälkeen palattu.

Pian tämän jälkeen Kanja valitti minulle Metan käytöksestä ja kertoi Santen ratkaisseen asian tekemällä kyselyn Zengårdenissa asuvilta harjoittajilta. Kyse oli yritysmaailmassa käytetystä kaavakkeesta, jonka Sante oli saanut ja se mittasi johdon ominaisuuksia alaisten näkökulmasta. Lopputuloksena Metta sai vain välttävän arvosanan, mutta Sante ei paljastanut tuloksia, vaan pitikin palautteen pöytälaatikossaan. Kanja sanoi Santen toimineen näin siltä varalta jos Metta vielä heittäytyisi hankalaksi tai asettuisi poikkiteloin. Tämä kaikki tapahtui viimeisen vuoteni aikana ja se tuntui minusta hyvin lapselliselle, taitamattomalle ja kurjallekin, vaikka en erityisemmin itsekään arvostanut Mettaa. Monien mielestä Metan ei koskaan olisi kuulunut olla johtaja hänen persoonallisuuden vuoksi.

Opettajat alentavat harjoittajia monelle tavalla

Simon, Suomen ensimmäisen zen-papin tarina on eräs ikävimmistä, joita olen kohdannut. Simo,  joka oli dharma-nimeltään Bodhi asui pitkään useita vuosia Zengårdenissa. Hän olisi halunnut pitää taukoa koan-harjoituksesta, mutta opettajat sanoivat ettei se sovi, koska hän oli pappi ja papin oli käytännössä elettävä kuten opettajat määräsivät. Simosta vuosien koan-harjoitus kuitenkin tuntui ahdistavalta ja hän pyysi opettajilta uudelleen lupaa tehdä jotain muuta. Santen mielestä se oli egoistista. Hän toisti useaan kertaan että Simolla on valtava ego. Simo ihmetteli asiaa ja pyysi selitystä mitä Sante egolla tarkoittaa jos oppilas haluaa seurata omaa sydäntään. Sante vastasi egottomuuden tarkoittavan nöyryyttä ja opettajien tottelemista. Simolle kehittyi tästä suuri ristiriita, koska hänen Japanissa ollessaan Tangen-roshilla ei ollut tällaista egon ja ei-egon dualistista vastakkainasettelua, vaan kaikki kuului samaan kokonaisuuteen.

Santen ja Simon välit alkoivat hiljalleen kiristyä. Lopulta Sante sanoi, että jos Simo ei luota opettajiin, hän ei voi jatkaa Zengårdenissa asumista. Santelle luottamus oli täysin mustavalkoista. Hänestä Simo ei olisi saanut tehdä oman sydämensä mukaan, vaan totella ainoastaan opettajia. Kaikki muu oli hänestä egoistista. Lopulta Sante sanoi, että Simolla on  "gigantisk ego" ja että se kasvaa kasvamistaan jos jatkaa sen kuuntelemista. Lopulta Sante heitti Simolle täysin järjettömän, mutta uskoinnoissa niin usein esiintyvän vastakkainasettelun: "Opettaja täällä edustaa buddhaa. Luotatko sinä buddhaan vai egoon?"

Simo kertoi hälytyskellojensa alkaneen soida. Hän kysyi Santelta millä perusteella hän väittää itseään buddhaksi ja Simoa egoksi. Santen ainoa vastaus oli: "Sinä lähdet Zengårdenista viimeistään huomenna." Simo oli järkyttynyt. Hän oli asunut Zengårdenissa vuosia. Käytännön järjestelyt poismuuttamista varten näin nopeasti olivat erittäin hankalat, mutta hankalinta oli järkytys. Simo kertoikin minulle: "Se oli Santelta törkeästi tehty, mutta toisaalta minulla ei ollut enää mitään mihin jäädä."

Jos olisin itse kuullut Simolta tämän tarinan tuolloin heti hänen potkujensa jälkeen, niin en olisi uskonut. En olisi päästänyt sitä tunnesuojauksestani läpi. Sen sijaan uskoin opettajia täysin, kun he sanoivat, että Simo käyttäytyi todella itsekkäästi ja että hän oli lyönyt nyrkin seinän läpi. Simon mukaan mitään tällaista ei tapahtunut. Nyt jälkikäteen kaikki tämä opettajien vääristely kuulostaa johdonmukaiselta ja samanlaiselta kohtelulta, jonka minä sain osakseni aivan viimeisten viikkojen tapahtumissa.

Ahdistus ja unihäiriöt ovat Santesta harhaa

Eräs henkilö asui Zengårdenissa ja alkoi kärsimään univaikeuksista. Kun vaikeuksia oli jatkunut pari viikkoa, henkilö luonnollisesti ahdistui enenemissä määrin. Ongelmaan ei kukaan kiinnittänyt tarpeeksi huomiota (mikä on kummalista, koska uni on aivan perusasia mielenterveyden kannalta). Tämä henkilö monen Zengårdenissa asuvan tapaan koki syyllisyyttä, eikä halunnut luopua haaveestaan asua siellä suunnittelemaansa aikaa. Hänen ahdistuksensa syveni ja henkilö alkoi miettimään vakavissaan kotiinlähtöä. Hän kertoi kotiinlähtö ajatuksistaan santelle, joka vastasi: "Thats´s makyo!" (Se on harha!).  Lisäksi Sante kannusti tämän henkilön vaimoa jäämään zengårdeniin ja kertoi heidän olevan erilliset henkilöt ja että vaimon pitäisi tehdä oma itsenäinen ratkaisunsa. Tarinan henkilöltä kesti kauan palautua uniongelmista ja traumastaan. Lisäksi se vaikutti hänen parisuhteeseensa, koska vaimo jäi Zengårdeniin.

Kuulin myös kuinka opettajat toivoivat eräästä oppilaastaan jatkajaa traditiolle. Kun he kuulivat tämän olevan raskaana, Kanja totesi olevansa pettynyt tilanteeseen. Kanja sanoi tämän siis suoraan raskaaksi tulleelle naiselle!  Kanja itse oli aikoinaan tehnyt päätöksen valita zen-uran perhe-elämän sijasta. Sante oli tuolloin jopa kysynyt lasten hankkimisesta Kapleaulta, joka oli vastannut: "Kuka tahansa voi hankkia lapsia, mutta kuka tahansa ei voi olla zen-opettaja." Mitä kertoo harjoittajasta se, että hän kysyy opettajaltaan lasten hankkimisesta? Ja mitä kertoo se, että opettaja  vastaa?

Monet zen-traditiot eivät hyväksy harjoittajaa opettajaksi tai papiksi, jos hänelle on huollettavia lapsia tai työura. Opettajien tulee siis luopua omasta tarvitsevuudestaan ja omistautua muiden auttamiselle. Paitsi, että tällaiset säännöt sisältävät suurta idealismia, ne johtavat omien tarpeiden kieltämiseen.  Ei ihme, että väärinkäytöksiä ja hyväksikäyttöjä sattuu uskonnollisissa piireissä, koska oma tarvitsevuus pyrkii väkisin murtautumaan esiin.

Vastaavia esimerkkejä on niin paljon tiedossani, että voisin kertoa niistä kirjan verran. Olennaista on kuitenkin se, että näihin kaikkiin tarinoihin liittyy opettajien ylemmyydentuntoista ja jopa toisia alentavaa käyttäytymistä. Suurin osa riviharjoittajista varmasti kokevat opettajat ystävällisinä ja myötätuntoisina ja heidän on vaikea ymmärtää tai uskoa kertomaani. On kuitenkin selvää, että kuka tahansa henkilö on ystävällinen aluksi kun suhde ei ole kehittynyt, vasta myöhemmin ja erityisesti tiukoissa tilanteissa ihmisten persoonalliset piirteet tulevat esiin. Lisäksi oppilaat siirtävät omia idealisaatioitaan opettajiin ja kuvittelevat heidät pyhiksi tai myötätuntoisemmiksi ihmisiksi. Traditio, kaavut ja muu kulisissi tukee täydellisesti näiden fantasioden ja ideaalien syntymisessä.

Ideaalisaatiot

Vuosien aikana huomasin miten ihmiset idealisoivat opettajia ja ohjaajia. He kuvittelevat miten  keskittynyttä heidän zazenissa on. He fantasioivat miten vaivattomasti ja tyynesti he istuvat pitkiä aikoja ja miten he säteilevät myötätuntoa ja viisautta ympäristöönsä. Monen mielestä opettajat ovat egottomia luopuessaan lapsista ja työuristaan antaakseen itsensä suuremmalle tarkoitukselle. Itseltänikin kesti vuosia ennen kuin silmäni alkoivat hiljalleen avautua ja idealisaatiot heikentyä.

 Kun kuulin ensimmäisistä psyykkisistä ongelmista en halunnut uskoa, että opettajissa olisi jotain vialla, vaan omassa mielessäni suojelin heitä ja omaa uskoani. Muistan miten 2000-luvun puolivälin tienoilla sattui  kaikkea ikävää zengårdenissa. Silloin kysyin ensimmäisen kerran  itseltäni kuinka hyvin opettajat ovat käsitelleet omia psyykkisiä ongelmiaan.  Nyt näkemykseni on, että huonosti. Katson, että järjestelmä ja autoritaarinen asema  ovat suojakuori, joka suojaa opettajien haurasta ja käsittelemätöntä sisintä. Mikä muu selittäisi opettajien käytöksen, jossa he toistuvasti siirtävät omia hylkäämisen kokemuksiaan läheisiin oppilaisiinsa. Mikä muu selittäisi lukuisat zen-väärinkäytökset maailmalla. Zen-harjoitus tai traditio eivät ratkaise tällaisia psyykkisiä ongelmia, vaan päinvastoin toimii "suojabunkkerina", johon piiloudutaan arjelta ja omalta hauraalta tunne-elämältä.

On tärkeää ymmärtää, että opettajat ovat tavallisia ihmisiä. Heillä on avioeroja , masennusta ja päihdeongelmia aivan samoin kuin muillakin. Tuntemillani Helsinki Zen Centerin ohjaajillakin on ongelmia. Jollakulla on hyväksikäyttötaustaa, toisella alkoholiongelmaa, kolmannella masennusta jne.  Suurin ongelma on se, että heitä usein pidetään erinomaisina ihmisinä ja traditio tukee tällaisia epärealistisia fantasioita lavastuksellaan.  Myös valaistumiseen ladataan monenlaista kuvitelmaa.  Surullisinta tarinassa on se, että opettajat ja ohjaajat usein itsekin uskovat olevansa "valittuja", karmisen tiensä kulkijoita, joiden kohtalona on elää bodhisattvista elämää tai pelastaa ihmisiä ulos "palavasta talosta."

Valaistuneet opettajat

Opettajista tarjotaan harjoittajille useita fantasioita. Opettajat ovat sonnustautuneet eräänlaisen tradition supersankarin viittaan. He välittävät vuosisatoja vanhaa viisauden ja myötätunnon perinnettä.  Opettajat saapuvat saliin rumpujen saattelemana ja istuuntuvat buddhan eteen korokkeelle. Jokainen aamu sesshineillä resitoidaan edesmenneiden opettajien nimiä. He ovat patriarkkoja, joilla on absoluuttinen valta. He ovat vaihtaneet nimensä, luopuneet urastaan ja omistaneet boddhisattvoina koko elämänsä toisten auttamiselle, ja ennen kaikkea he ovat valaistuneita.

Prostraatio eli polvikumarrus, jonka oppilas tekee useasti päivässä sesshinillä kohti alttarilla istuvaa buddhaa, tapahtuu tämän lisäksi ainoastaan dokusanissa opettajalle. Sesshinin jälkeen loppuseremoniassa ihmiset kävelevät korokkeella istuvan opettajan ympärillä ja tekevät kukin vuorollaan kumarruksen hänelle. Sesshinin loppulounaalla opettajille ja ohjaajille on varattu omat erityiset paikat ruokapöydän keskeltä. Ihmiset heidän välittömään läheisyyteensä ovat myös valikoituja.

Miten tämä ei voisi vaikuttaa syvälle ihmisen mieleen; sekä opettajien, että oppilaiden.  Jokaisessa kulttuurissa, ammattiryhmässä ja tutkimuksissa on havaittu kuinka valta korruptoi. Zenissä opettajilla on absoluuttinen positio. Moni nuori harjoittaja haaveilee salaisesti olevansa jonakin päivänä opettaja. Harva tietää kuinka paljon seireenien tuoksua ja kilpailua on uskonnollisessa järjestössä. Se on hyvin kiellettyä. Traditioissa piilee rutkasti salaista ylemmyyden tuntoa ja hienoutta. Kokemuksesta voin sanoa tämän. On hienoa olla tärkeä vastuu henkilö. On hienoa olla nöyrä toisten auttaja ja egoton. Eikö kaikki tämä olekin hyvin ristiriitaista, mutta kovin inhimillistä kaikessa narsistisuudessaan.

Ulkopuolisen näkökulmasta katsoen opettajat ja zenin rituaalit ovat osa uskonnollista lahkoa ja kaukana tavallisesta arkielämästä.  Opettaja on asetettu jalustalle ja hän on konkreettisesti palvonnan kohde. Minuuden kieltämisellä tai buddhalaiselle filosofoinnilla ei voi muuttaa sitä tosiasiaa, kuinka paljon tämä vaikuttaa suggestiivisesti ihmisiin. Opettajat saattavat puheen tasolla kertoa olevansa tavallisia pulliaisia, mutta käytäntö objektiivisesti ajatellen on aivan jotain muuta. Tällaista puheen ja todellisuuden välistä ristiriitaa olen zenissä  kokenut paljon.

Kun keskustelimme Kanjan kanssa kultin ja lahkon eroista ja sanoin puolivitsillä, että olemme kultti, hän sanoi: ”Ei, me emme ole kultti, me olemme lahko. Kultti on jotain sellaista, missä ihmiset viedään keskelle ei mitään ja heille sanotaan mitä pitää tehdä.” Minua huvitti, koska olimme juuri silloin Zengårdenissa eristyksissä maaseudulla ja oli kesäkokous, joka oli hyvin autoritäärisesti järjestetty ja jossa kaikkien asukkaiden oli tehtävä niin kuin sanotaan.

Kultti tai lahko, on selvää, että kyseessä on uskonnollisesta toiminnasta ja lavastuksesta, joka rituaaleineen erottuu valtavirrasta ja nykypäivän ihmisten arjesta. Se tekee tavallisesta istumisesta ja olemisesta erityistä. Se korostaa auktoriteettien valtaa ja hierarkista arvo-asteikkoa. Tällaiset järjestöt ovat haitallisia ja jopa vaarallisia monien harjoittajien mielenterveydelle.

Maailmalla opettajien väärinkäytökset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Kumma kyllä, arvostetuimmat länteen tulleet japanilaiset opettajat sekaantuivat oppilaisiinsa myös seksuaalisesti esim. Eido Shimano Roshi, Katagiri Roshi, Maezumi Roshi ja Seung Sahn.

Monien näiden hyvin valaistuneina pidettyjen opettajien dharma-perilliset jatkavat yhä. Väärinkäytöksiä on lukuisia. Traditio ja kirjallisuus kertovat mielellään sankaritarinoita ja epäkohdista vaietaan.  Myöskään ihmisen arjen elämässä olevista tärkeistä asioista kuten tunteista, seksuaalisuudesta ja läheisistä ihmissuhteista ei puhuta. Harjoitin pitkän matkaa tradition koan-järjestelmää, eikä yhdessäkään koanissa käsitelty edellä mainittuja ihmisyyteen liittyviä perusasioita. Nämä asiat ovat mielestäni käytännön elämässä paljon olennaisempia kuin tyhjyyden filosofia tai tuntitolkulla zazenissa istuminen.

Kokopäiväisen harjoituksen ihannointi ja ongelmat

Tiukka ja konservatiivinen traditio on omiaan siirtämään opetusten lisäksi myös traumojaan sukupolvelta toiselle. Tärkein siirto tapahtuu kokopäiväisessä harjoituksessa ns. full-time-harjoituksessa. Zengårdeniin pidemmäksi ajaksi muuttaminen tarkoittaa elämänsä jättämistä "yhden kortin" varaan, jolloin muun elämän psyykettä suojaavat tekijät kuten parisuhde, työ tai harrastukset menettävät voimaansa.  Jos zen-elämä ei syystä tai toisesta sujukaan, on suurena vaarana pudota täydelliseen tyhjiöön. Näin ihmisiä, joilla ei tuntunut enää olevan muuta vaihtoehtoa kuin asua Zengårdenissa ja he roikkuivat siellä pitkään, vaikka se oli heille helvettiä. Muualla tällaista ilmiötä kutsutaan laitostumiseksi.

Jouduin katsomaan kuinka monet nuoret menivät Zengårdeniin suurin unelmin. He ihailivat opettajia ja heillä oli varsin idealistisia kuvia harjoituksesta ja valaistumisesta. Monet olivat tyytymättömiä itseensä, harjoitukseensa, elämäänsä tai läheisiin ihmissuhteisiin. Jotkut harjoittajista saattoivat haluta viettää luonnonmukaista elämää maaseudulla poissa arjen oravanpyörästä ja sen turhuudesta kaikkine "esteineen." Minusta oli kummallista, miksi lähes kaikki vastuussa olevat avainhenkilöt eivät olleet asuneet Zengårdenissa ja silti traditio painotti kokopäiväistä harjoitusta niin paljon.

Miksi sitten traditio korostaa full-time harjoituksen merkitystä?  Yhtälö on hyvin selvä. Koska se ei voi jatkua ilman sitä. Pappeus vaatii zen-gårdenissa asumista, opettajuus taas vaatii  pappina olemista . Henkilön on myös muutettava nimensä ja käytettävä tietynlaisia yksinkertaisia vaatteita myös ”siviilissä.” Traditio ei voi elää ilman jatkajaa. Rochester Zen Centerin päärakennuksessa on kyltti, jossa lukee: Opettajan tärkein tehtävä on löytää jatkaja. Tällaisessa asetelmassa traditio ei siis ole ihmisiä varten, vaan ihmiset traditiota varten.

Pitkään Zengårdenissa asunut vastuuhenkilö ja zen-ohjaaja sanoi minulle: "Ihmiset ovat kuin osakkeita Zengårdenissa. Kun opettajien mielestä lupaavan tuntuinen nuori elää ja asuu siellä, niin häneen panostetaan. Jos hän ei myöhemmin syystä tai toisesta olekaan opettajien ihanteen mukainen, hänet unohdetaan, jonka jälkeen opettajat etsivät uusia kohteita.  Tiedän myös omalta kohdaltani miten opettajat panostivat minuun ja yrittivät manipuloida minua asumaan zengårdeniin useaan otteeseen. Muistan miten Sante sanoi minulle 2009 kesällä: "You would be a great teacher, if you just would stop resisting." Santen lause oli manipulatiivinen, mutta myös syyllistävä.  Miksi olisin halunnut zengårdeniin, jossa monet kärsivät psyykkisistä ongelmista ja jossa katsomani tärkeät perustarpeet eivät toteudu.  Karl,  joka johtaa Glaskow.n ryhmää sanoi minulle kerran Zengårdenissa: "Jos joutuisin asumaan täällä useamman kuukauden tulisin hulluksi."

Opettajat ovat itse selviytyneet harjoituksen kovuudesta tunteita kieltävällä omistautuvalla kovalla asenteella. Se on osa heidän varhaista historiaa. Olihan Sante (Henrik) vuosia isoveljensä kiusaamisen kohde, jota vanhemmat  eivät tarpeeksi puolustaneet. Kanjan isä taas teki itsemurhan tukehduttamalla itsensä pakokaasulla autoonsa, kun kanja oli pieni lapsi. Kanjan ( Karin ) äiti taas ei koskaan emotionaalisesti toipunut traumastaan.

 Huomasin, että opettajat eivät olleet käsitelleet syviä emootiotaan millään tavoin. Heillä oli usein terapioita ja terapeutteja alentavia kommentteja. He saattoivat joskus rohkaista ihmisiä terapiaan ja joskus taas kyseenalaistaa terapiat. Todellisuudessa he eivät koskaan itse ole olleet psykoterapiassa tai edes työnohjauksessa. Aloin huomaamaan, kuinka taantuneita opettajat olivat joiltakin osin. Ymmärsin, että he siirsivät traumojaan myös oppilaisiinsa. Kanja onkin kertonut  että saattaisi olla alkoholisti ilman zeniä. Sante sanoi vastaavasti kesällä 2010 minulle että olisi ehkä kuollut ilman zeniä. Kun näitä sanomisia oikein miettii, niin ovatko ne hohdokkaita vai perin surullisia?

On siis täysin selvää, että fulltime harjoitusta korostetaan. Opettajat korostavat sitä myös siksi, että ovat itse tehneet tämän vallinnan, ovathan he esimerkkejä ja ihailun kohteita monelle innokkaalle harjoittajalle. Monet nuoret idealistiset zen-sankarit lähtivät siis zengårdeniin. Valitettavasti liian suuri osa  (suomalaisista 30-40%, jotka asuivat zengårdenissa pidempään) saivat  psyykkisiä oireita kuten unihäiriöitä, masennusta ja ahdistuneisuutta. Kaikki vain siksi, että opettajat itse olivat traumatisoituneet lapsina. He itse olivat juuri niitä idealistisia nuoria, joilla ei ollut ammattia tai perhettä ja päättivät omistaa elämänsä zenille. Sante johti zengårdenia jo 30-vuoden iässä. Millä kokemuksella? En ihmettele, että ongelmia oli niin paljon.

Vuosi vuodelta tilanne ahdisti minua enemmän. Epäilykseni hiljalleen kasvoivat. Sitten aloin itse käymään psykoterapiassa opintojani varten. Tavoitteeni oli lisäkouluttautua psykoterapeutiksi. Tapasin terapeuttia säännöllisesti parisen vuotta. Hän oli varsin pätevä kouluttava terapeutti, joka oli väitellyt organisaatiopsykologiasta. Terapia avasi silmiäni lisää. Oli järkyttävää huomata, millaista oli kertoa täysin ulkopuoliselle ja objektiiviselle ihmisille traditiomme ongelmista. Häpeän lisäksi aloin paremmin huomaamaan kuinka ristiriitaisia piirteitä traditiossamme on. Pahinta oli johdon välinpitämättömyys.

Viimeisenä vuotena asiat menevät aina vain hullummiksi

Lopulta vuonna 2009 kaikki alkoi kärjistyi. Sanghassa oli eräs harjoittaja, joka kärsi vaikeista psyykkisistä ongelmista. Hän häiritsi alivuokralaisia, käyttäytyi koppavasti ja hänen oireensa pahenivat aina mitä intensiivisemmin hän harjoitti. Hänellä oli myös pakkomielle intensiiviseen harjoittamiseen ja psykoottisia oireita.

Olin laatinut opettajille toimintaohjeet tämän henkilön suhteen. Halusin määrittää selkeät rajat kuinka menetellä hänen kanssaan. Ydin oli estää henkilön intensiivinen harjoitus, joka toistuvasti ajoi tämän psyykkisiin ongelmiin. Opettajat pitivät suunnitelmaani hyvänä ja hyväksyivät sen. Kului kolme kuukautta kun Kanja kuitenkin hyväksyi henkilön Ruotsiin retriitille. Minulle ei ilmoitettu mitään, eikä minulta kysytty mitään. Se tuntui käsittämättömälle. Olin nähnyt paljon vaivaa tämän henkilön sotkujen selvittämiseen. Kerran olin vienyt tämän henkilön sairaalaan aamulla viideltä kun hän tuli soittamaan ovikelloani. Aina kun opettajat kävivät Suomessa otin henkilön jollakin tavalla puheeksi. Mielestäni henkilö olisi tarvinnut aivan toisenlaista apua ja zen-harjoitus oli este ja pakopaikka hänelle. Henkilöllä itsellään oli vahva kontrolli ja hän kykeni esittämään julkisesti jotain aivan muuta, mitä hän oli.

Samoihin aikoihin kuulin miten Santen Dharma-veli,  Chicago Zen Centerin johtaja Sewan käytti huomattavasti nuorempaa oppilastaan hyväksi. Sante itse kertoi tämän minulle. Sewan luuli sairastavansa keuhkosyöpää. Hän rakastui oppilaaseensa ja muutti hänen kanssaan Sewanin lapsuuden kaupunkiin. Kun Sewan sai tietää, ettei syöpää olekaan hän jätti kumppaninsa. Sante kommentoi asiaa: ” "Well Sewan just wanted to have some fun with young women and marry her. After he realized that he doesn´t have any cancer he also realized that he has to listen that women for the rest of his life. That´s why he dumped her. Well I think Sewan is a honest man and I like him." Nainen muistaakseni kävi terapiassa pitkään toipuakseen traumastaan.

Samana vuonna opettajat julistavat erikoisen työtavan, jota he itse sanoivat minulle on/off-työtavaksi. Opettajat aikoivat vuorotella opetusvastuutaan siten, että toinen opettajista olisi töissä kaksi kuukautta, jolloin toinen voisi vuorostaan viettää omaa elämäänsä ja levätä tuon ajan, lukuun ottamatta joitakin satunnaisia tehtäviä.  Syyksi loman tarpeeseen Sante kertoi minulle olevansa väsynyt ja haluavansa omaa elämää (Mikä oli sinänsä ihan terve ajatus). Hän poltteli jatkuvasti pikkusikareita ja tapansa mukaan painosti minua fulltime-harjoitukseen erilaisin keinoin.

 Opettajat myös kommunikoivat tavattoman huonosti keskenään. Tämä johti siihen, että sain ristiriitaisia ohjeita heiltä. Esimerkiksi  kaapujen käyttöön heillä oli erilainen kanta, eikä yhteisymmärrystä tuntunut löytyvän. Kanja kommentoi ylimielisesti retriitillä Pääskylässä että saisimme vain tottua opettajien erilaisiin ohjeistuksiin. Ohjaaja ja johdantokurssien vetäjä Olli  oli tuolloin läsnä toisena zendo-ohjaajana ensimmäistä kertaa. Olli oli vahvasti kriisissä traditiomme suhteen ja harkitsi vakavasti lopettamista. Hän kertoi kunnioituksensa Kanjaa kohtaan olevan nollissa. Olli kertoi Tangenin tehneen häneen syvän vaikutuksen Japanissa ja hän painiskeli jatkuvasti omien ristiriitojensa kanssa.

Kanjakin oli kriisissä. Hänen äitinsä oli juuri kuollut. Hän piti äitinsä vanhoja silmälaseja  ja oli kasvattanut pitkät hiukset tradition sääntöjen vastaisesti. Ei ollut vaikea nähdä silloin, kuinka hänenkin torjuttu inhimillinen puolensa yritti läpimurtoa. Silti kaikki esittivät roolinsa moitteettomasti. Koko johto oli siis kriisissä tuolla retriitillä, mutta ihmiset eivät tienneet tästä mitään. Kaikki oli suurta teatteria. Sante sanoikin kerran eräälle teatterialalla toimivalle ohjaajallemme Saanalle tähän tapaan: ”Meidän ammatit eivät kovin paljon eroa näyttelijän työstä. Me molemmat menemme lavalle ja vedämme roolimme.”

Kaikki tämä näytelmä on absurdia harjoituksessa, jonka avulla on tarkoitus tulla omaksi itsekseen. Miten on mahdollista, että arkipäiväisyyttä ja yksinkertaisuutta korostavassa zenissä ihmiset piiloutuvat vaihdettujen nimien, kaapujen ja rituaalien taakse. Kukaan ei tiedä mitä ohjaajien ja opettajien päässä todella liikkuu. Huolestuttavinta on se, että monet luulevat heitä pyhiksi ihmisiksi, jotka ovat vapaita ja onnellisia.

Viimeisenä vuotenani Sante kertoi minulle olevansa väsynyt.  Hän poltteli jatkuvasti pikkusikareita ja joi runsaasti alkoholia. Hän kertoi minulle varsin vapaita näkemyksiään avioliitosta ja sanoi kieltäytyvänsä avioliittoseremonioiden toimittamisesta tulevaisuudessa, koska ei uskonut avioliittoon. Sesshineillä hän usein otti esiin puheissaan Chökyam Trungpan. Mietin silloin tunteeko hän samaistuvansa jollakin tavoin Trungpaan.  Nauhoitetusta teishosta voi kuulla hänen sanansa:  "Actually a very good teachers can be in many ways quite hopeless. I personally feel that one of a greatest teachers of our era is Chökyam Trungpa. He has tremendous insight and clarity especially the issues concerning emotions."

Jos lukijalle jää epäselväksi niin Trungpa oli tunnettu tiibetiläinen meditaatio-opettaja, joka oli vaikeasti alkoholisoitunut ja huumeiden sekakäyttäjä. Hän käytti myös seksuaalisesti hyväkseen useita oppilaitaan. On vaikea ymmärtää mitä niin suurta selkeyttä Trungpalla oli Santen mielestä liittyen ihmisen emootioihin?

Epäilyttävää toimintaa rahan suhteen

Raha on vaikea ja kiusallinen aihe buddhalaisuudessa. Opettajat Ruotsissakaan eivät suoraan halunneet olla rahan kanssa kosketuksissa. He eivät saaneet palkkaa, vaan lahjoituksia. Sanghan tuli elättää opettajat. Sesshinien ja retriittien jälkeen harjoittajia aina muistutettiin lahjoittamisesta. Lahjoituslaatikko oli asetettu zengårdenissa alttarin alle sisääntuloa vastapäätä. Opettajat eivät ainakaan Helsingissä koskaan tyhjentäneet lahjoituslaatikkoa itse, vaan halusivat aina minun keräävän rahat ja antavan sen heille. Suoraa rahan kosketusta vältettiin. Kuitenkin esim.  kokopäiväistumisen jälkeen Helsingissä Sante saattoi lahjoitusrahoilla ostaa kaljat viidelle ihmisille baarissa, mutta sangha-juhlissa alkoholia ei koskaan saanut tarjoilla alkoholia. Jälleen riviharjoittajille annettiin siloiteltu ja pyhitetty kuva opettajista, verrattuna läheisiin oppilaisiin.

Pari vuotta ennen eroani Kanja kertoi minulle, että he ovat alkaneet miettimään eläkepäiviään ja tulevaisuuttaan. Hän kertoi, että jotkut läheiset oppilaat lahjoittivat säännöllisesti heidän tililleen lahjoitusta. Kanja mainitsi tuolloin pari ihmistä nimeltäkin. Minulle Kanja kohteliaasti sanoi, että jos haluan lahjoittaa, niin voin osallistua, johon vastasin: "Tottakai. Onko kolmekymmentä euroa kuukaudessa hyvä summa?" Kanja vastasi, että se on minun päätettävissä. Otin Kanjan  ehdotuksen tietysti pyyntönä, koska hän esitti asian niin, että heidän taloudellinen tilanteensa oli heikko ja että he tarvitsisivat rahaa.  Jälkikäteen ajattelin Kanjan ehdotuksen olleen hyvin manipulatiivisen. Miten läheinen oppilas voisi helposti kieltäytyä lahjoittamisesta?

Lahjoitusta maksettaessa minun tuli laittaa Sensei nimiselle tilille viesti kenttään teksti: regular dana. Laitoin tilille rahaa kuukausittain parin vuoden ajan. Tiedän varmuudella, että myös Ari ja Marja laittoivat. Tiedän myös kaksi ruotsalaista, jotka tekivät niin.

Kun erosin opettajat kielsivät, että tällaista "pyytämistä" tai lahjoittamista olisi tapahtunut.  He sanoivat, että tili, johon ihmiset voisivat henkilökohtaisesti halutessaan lahjoittaa oli joskus ollut olemassa, mutta opettajat olivat lakkauttaneen sen, koska he eivät lopulta olleet pitäneet ajatuksesta. Näin kuulin eräältä ohjaajalta Anna- Maijalta, joka oli minulle erittäin tuohtunut väitteistäni. Skannasin Anna-Maijalle pankin sivuilta maksutositteenkin, josta kävi ilmi suoritukseni opettajille. Lopulta kun olin päättänyt erota ja kerroin Anna-Maijalle puhelimessa, etten pysty, enkä haluakaan tulla kokoukseen selvittämään asiaa, hän raivosi minulle ja kirjoitti täysin asiattoman sähköpostin. Olin järkyttynyt, kuinka kaikki halusivat vain uskoa opettajia ja suojella heitä, vaikka olisi ollut miten konkreettisia todisteita.

Samanlaista oman "mestarin" suojelua on toistunut historiassa paljonkin . Esimerkiksi tunnettu amerikkalainen opettaja , Diamond Sanghan ja kansainvälisen zen-yhteisön perustaja Robert Aitken julkaisi vasta hiljattain juuri ennen kuolemaansa asiakirjoja koskien hänen traditiossaan tapahtuneita väärinkäytöksiä. Ne koskivat Aitkenin sanghassa tapahtuneita seksuaalisia hyväksikäyttöjä, joissa Eido Shimano oli osallisena. Aitken salasi näitä tärkeitä tietoja ja kirjeenvaihtoa vuosia ja vasta hiljattain, juuri ennen kuolemaansa hän  julkaisi asiakirjat. Aitkenin kanssa Shimanon suojeluun osallistui useampi henkilö. Mukana olivat mm. Yasutani Roshi ja Soen Roshi. Salailu mahdollisti sen, että seksuaalisiin väärinkäytöksiin syyllistyvä opettaja  saattoi toimia zen-opettajan virassa yhdysvalloissa 35-vuoden ajan. Tässä yhteydessä mainittakoon, että Santen ja Kanjan opettaja Kapleau on Yasutanin dharma perillinen, kuten myös Aitken oli. Kyse on siis samasta Kapleaun traditiosta, jossa väärinkäytökset tapahtuivat.

Lopullinen piste kirjaimen päälle

Lopulta vain kuukausi ennen eroani oli sangha-johtajien ja zendo-ohjaajien kokous. Pelkäsin, että kokouksen pääasiallinen tarkoitus on suitsuttaa jälleen Zengårdenia ja korostaa kokopäiväisen harjoituksen merkitystä, sillä näin oli tapahtunut vuotta aiemmin. Pelkoni kävikin todeksi.  Opettajat istuivat kaavuissaan buddhan patsaan alla, muut kerääntyneinä heidän ympärilleen. Sante luki pitkän kirjoitelmansa kokopäiväisen harjoituksen eduista, jonka tarkoitus oli houkutella harjoittajia asumaan Zengårdeniin. Keneltäkään ei kysytty kuulumisia tai heidän huolenaiheitansa. Seuraavina päivinä harjoiteltiin muodollisuuksia, rituaaleja, soittimien käyttöä ja puhuttiin muodon merkityksestä zenissä.  Jälleen kerran ihmiset olivat toissijaisia. Kokouksen tauoilla kritisoin joillekin kokouksen hierarkkisuutta ja muotoseikkojen ympärille rakennettuja aiheita. Eräänä iltana olin Ari kanssa kahdestaan kävelyllä ulkona. Ari vastasi kritiikkiini:  "Opettajat eivät yksinkertaisesti osaa."

Jostain syystä  Ari meni kertomaan myös Santelle: "Ymmärrätköhän sinä kuinka paljon Samilla on kritiikkiä teitä kohtaan?" Sante tuli kysymään minulta mistä on kysymys ja lähdimme autolla Lindesbergiin, jossa Sante otti pari kaljaa ja kerroin hänelle mieltäni painavat asiat ja kritiikkini syyt.  Lupasin lähettää hänelle kritiikkini myös sähköpostitse.

Seuraavana päivänä, joka oli viisipäiväisen kokouksen viimeinen, opettajat muuttivat kokouksen tyyliä täysin.  Jokainen sai nyt sanoa vuorollaan "hot-spottinsa", jonka jälkeen muodostettiin ryhmiä, jotka käsittelivät näitä aiheita. Olin ehdottanut tätä Santelle edellisenä iltana Lindesbergissä vaihtoehdoksi kokouksessa käytettävän "norsunluu tornista huutelemisen" sijaan. En kokenut olevani  riidoissa Santen kanssa, toisin kuin jotkut myöhemmin väittivät. Sante kirjoittikin minulle heti kokouksen jälkeen seuraavana päivänä:

Hello!
 Hope you are okey.

We had a good finishing up of the seminar and you and I had a good talk, which was helpful to me to clarify some things!

Todellisuudessa Sante ei ollut pystynyt sulattamaan kritiikkiäni. Sante oli ollut yhteydessä Ariin. Kommunikaatio siirrettiin minulta pois ja Ari soitti minulle: "Tajuatko mitä olet mennyt tekemään? Opettajat ovat olleet yhteydessä useaan henkilöön täällä Suomessa ." Olin ihmeissäni. Miksi he eivät olleet yhteydessä suoraan minuun?

Ari vaati sähköpostifoorumin perustamista, johon useampi ohjaaja ja vastuuhenkilö  voisivat osallistua keskustelemaan esittämistäni epäkohdista ja kritiikistä.  Olin hyvin hämmentynyt, koska asia oli minun ja Santen välinen. Kritiikkini oli minun henkilökohtainen avautumiseni opettajalle tilanteessa, jossa en kyennyt enää olemaan ja toimimaan sangha-johtajana. Se ei ollut järjestön yleinen mielipide, eikä kukaan edes tiennyt tarkkaan mitä olin kritisoinut.  Ari perusti kuitenkin foorumin, vaikka painotin hänelle, että haluan selvittää asiat ensin opettajien kanssa.  

Asioiden julkistamisessa Kanja oli vahvasti mukana. Olin aiemmin välittänyt Santelle lähettämäni kritiikin sähköpostiversion myös Kanjalle. Kanja lupasi vastata siihen henkilökohtaisesti, mutta hän päättikin vastata useammalle avainhenkilölle otsikolla Sami. Viestissään Kanja tyrmäsi toimintatapani ja väitti että tuon asioita esille, joista tiedän kovin vähän tai en olleenkaan (väite on aika käsittämätön henkilöä kohtaan, jonka he itse ovat nimittäneet sangha-johtajaksi ja joka oli toiminut 10 vuotta tehtävässään). Lisäksi Kanja tuomitsi yhteydenottoni muihin opettajiin. Olinhan kysynyt Barry Magidin ja Albert Low.n mielipidettä kokopäiväisestä harjoittamisesta ja yhteydestä harjoittajien psyykeongelmiin.

Viimeisten viikkojen aikana sekä Sante, että Ari valehtelivat minulle törkeällä tavalla. Sante myös esitti sähköposti foorumilla statistiikan psyykeongelmista, jota hän väitti tehneensä  useamman vuoden ajan (ks liite). Foorumin keskustelun käydessä kuumimmillaan ja Santen järjenvastaisten kommenttien tullessa esiin Timo Tapola erosi ja kertoi minulle, ettei voinut katsoa kuinka minua savustettiin ulos.

Soitin Santelle ja hän sanoi luottamuksensa minuun laskeneen sadasta nollaan. Hän myös sanoi, että olin kuin vaimo, joka oli pettänyt häntä ja että olin nöyryyttänyt sanghaa ja nyt koko läntinen buddhalainen maailma tietäisi sanghan ongelmista, koska olin kysynyt mielipidettä Barry Magidiltä ja Albert Low.lta. Ihmettelin Santen voimakasta reaktiota, koska olin kirjoittanut näille opettajille hyvin yleisellä tasolla.

Julkaisen nyt liitteessä kirjeeni Santelle ja Kanjalle. Jokainen lukija voi itse päätellä oliko opettajien reaktio kritiikkiini rakentavaa. Lukija voi myös miettiä tukeeko kertomani kirjeessäni olevia muita asioita ja opettajien yleistä käyttäytymistä. Onko kertomukseni valheellinen? Kirje on opettajille tarkoitettu. Miksi olisin alkanut yhtäkkiä kirjoittamaan heille puuta heinää? Miksi asemassani olisin tehnyt niin? En ollut varastamassa sanghaa, vaikka Ari jossain vaiheessa tätä epäili. En ollut vaihtamassa traditiota, enkä perustamassa omaa ryhmää.  Jos olisin mielipuoli tai hölmöyksissäni ymmärtänyt monia asioita väärin, niin miksi olisin saanut niin laajan luottamuksen ja pitkäaikaisen sangha-johtajuuden opettajilta?

Viimeinen piste i.iin päällä minun sietokyvylleni oli Santen täysin järjetön statistiikka psyyke-ongelmista. Tajusin, ettei mitään ollut enää tehtävissä. En uskonut Santen tehneen vuosia statistiikkaa, vaan kyhänneen sen jälkikäteen pelastaakseen tilanteen.

 Kirjoitin hyvin kohteliaan erokirjeen koko Suomen sanghalle. Opettajat vastasivat siihen  nopeasti, vain muutaman tunnin sisällä. Heidän vastauksessaan oli jälleen suuri valhe, joka loukkasi minua syvästi:

"We have tried to communicate with him and beg him to stay and work through this process but alas, without forewarning he decided to leave."

Mitään tällaista anelua ei tapahtunut. Toki heidän kirjeessään annettiin työlleni arvoakin, mutta se tuntui kuuluvan heidän suunnitelmaansa. He tekivät itsestään uhrin. Heidän tarinassaan olin ollut kelpo johtaja, joka aivan yllättäen ilman etukäteisvaroituksia lähti. He esittivät ymmällään olevia.

En tiedä mille raiskatusta ihmisestä tuntuu, mutta kaiken työni jälkeen minusta tuntui henkisesti siltä. Kritiikkini tärkein tarkoitus oli saada aikaan muutos parempaan yhteisössämme, silläkin uhalla että minut erotettaisiin.  Kirjettä opettajille kirjoittaessani ajattelin: "Tämä on viimeinen mahdollisuus, jos mikään ei muutu. En voi jatkaa."

Mikään ei muuttunut. Opettajat sepittivät asioita edukseen ja suurin osa heidän oppilaistaan halusivat luonnollisesti  puolustaa heitä. Pian eroni jälkeen Zennettiä, koko Suomen jäsenistön yhteistä keskustelu- ja infokanavaa alettiin sensuroimaan, koska keskustelu oli muuttunut tunteikkaaksi ja joidenkin mielestä asiattomaksi. 

Minulta vei pitkään toipua erosta. Käsittelin asiaa terapiassa noin vuoden ajan. Lisäksi olin yhteydessä Uskontojen uhrit tuki ry.seen ja ihmisiin, joilla oli ollut vastaavia kokemuksia. Nyt tunnen itseni tyytyväiseksi, etten ole sidottu mihinkään traditioon.


Sami Mänty-Aho

* * *

LIITE: Samin yllä oleva teksti pdf:nä.
LIITE: Samin kirje zen-opettajille pdf:nä (in English).
LIITE: Santen statistiikka pdf:nä (in English).
LIITE: Samin viimeisten päivien kirjeidenvaihtoa pdf:nä.

* * *

Keskustelua aiheesta käydään myös täällä:

BuddhaDharmaFoorumi
Jooga - ja meditaatiofoorumi

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Zen-pappi Bodhin karkotus Zengårdenista


Julkaistu 29.4.2012.


Alla on myös Samin tekstissä mainitun Simon eli buddhalaiselta nimeltään Bodhin kertomus. Jos et ole vielä lukenut Samin ja Timon tarinoita, suosittelen lukemaan ne ensin, jotta saat kokonaiskuvan tapahtumista ja taustoista. Samin ja Timon stoorit löytyvät tästä postauksesta: Sami Mänty-Ahon ja Timo Tapolan eroon johtaneet syyt Helsinki Zen Centeristä

Zen-pappi Bodhin karkotus Zengårdenista

Sami pyysi minua kirjoittamaan tänne ”Ihmisten puolesta” -blogiin siitä, kun minun vuonna 2007 täytyi lähteä Zengårdenista. Kyseiset tapahtumat tuntuvat nykyään aika etäisiltä. Muistan kuitenkin ne tapahtumat hyvin ja otin esille myös vanhat päiväkirjamerkintäni kyseiseltä ajalta. Kirjoitan tässä niiden pohjalta oleellisimmat silloiset tapahtumat, muistiinkirjoittamani keskustelut ja miten silloin tunsin ja koin tilanteen.

Asuin Zengårdenissa reilut 5 vuotta (2002-2007). Vuonna 2006 minut vihittiin zen-papiksi ja sain dharma-nimeni Bodhi. Harjoitin tradition mukaista muodollista koan-harjoitusta. Vuonna 2006 pidin myös puolen vuoden tauon Zengårdenista, jolloin matkustin Yhdysvaltoihin ja Japaniin tapaamaan muita traditioon kuuluvia opettajia. Kohtaamiseni heidän kanssaan olivat harjoitukselleni suureksi avuksi. Se johtui pitkälti siitä, että kommunikaatio heidän kanssaan tapahtui vapaammin kuin mihin olin tottunut. Minulle oli avaavaa saada keskustella opettajien kanssa ilman muodollista koan-harjoitusta. Tapaamani opettajat kyseenalaistivat saamiani ideoita, tapaani harjoittaa ja auttoivat minua päästämään irti perustavaa laatua olevista väärinkäsityksistä harjoituksen suhteen.

Palattuani Zengårdeniin en halunnut enää jatkaa muodollista koan-tapausten läpikäyntiä vaan halusin tehdä vain perus-koania MU. Sante opetti minulle pyynnöstäni myös Metta-myötätuntomeditaation, jota tein MU-koanin ohella. Myöhemmin Sante halusi, että jatkaisin koan-tapausten läpikäyntiä. Itse koin, että minulle sopi paremmin pelkkä perus-koanin tekeminen sekä myötätuntomeditaatio.

Halusin myös luoda opettajien kanssa ennalta määrätyistä koan-tapauksista vapaata kommunikaatiota. Yritin kysellä Santelta, mitä harjoitusta hän tekee, millä tavalla hän harjoittaa, miten hänellä muuten menee, mitä hän tekee ollessaan pitkiä aikoja poissa Zengårdenista. Häneltä oli vaikea saada vastauksia kysymyksiini. Sen sijaan hän esitti minulle koan-tyylisiä kysymyksiä. Vastailin niihin vuoroin tavalla, jota hän piti ”oikeana” ja vuoroin tavalla, jota hän piti ”vääränä”, nähdäkseni mikä hänelle oli oikeaa ja mikä väärää ja kuinka hän niihin reagoi.

Sante: ”Itsepäisyytesi on suurin vihollisesi”
Bodhi: ”Mitä tarkoitat?”
Sante: ”Vahvuutesi estää sinua muutokselta.”
Bodhi: ”Mitä tarkoitat muutoksella? Eikö riitä, että on oma itsensä – ja kaikki juuri niin kuin se on?”
Sante: ”Saapa nähdä. Sinun täytyy pitää itsesi avoinna.”
Sante: ”Mitä tarkoitan on, että sinun täytyy olla nöyrempi, kuunnella opettajaasi, seurata ohjeita. Sinulla on paljon egoa, se estää sinua. Sinun täytyy aina saada tehdä asiat omalla tavallasi.”
Bodhi: ”Voitko selittää, mitä tarkoitat egolla?”
Sante taputti minua päähän ja poistui paikalta.

Ehdotin Santelle, että juttelisin pitkään Sanghaan kuuluneen psykoterapeutin kanssa puhelimessa. Santen mielestä se oli hyvä idea. Kerroin terapeutille, että minun ja Santen kommunikaatio on juuttunut toistamaan samaa kuviota. Terapeutti sanoi minulle, että kuulostaa kuin pitäisin tosi kilttiä roolia, enkä ilmaise itseäni, koska ilmeisesti pelkään konflikteja. Hänen neuvonsa oli, että voisin yrittää liikuttaa jotain palapelin palasta – tietoisesti tehdä jotain eri tavalla kuin normaalisti, jotta jonkinlainen muutos tilanteeseen voisi lähteä liikkeelle. Hän sanoi, että jos minun on vaikeaa puhua tunteistani, voisi hyvä avaus olla esimerkiksi ilmaista itseäni ja tunteitani konkreettisesti kehon kielellä dokusanissa.

Terapeutti: ”Mikä on pahin pelkosi, mitä voisi tapahtua, jos ilmaisisit itseäsi?”
Bodhi: ”Että joutuisin lähtemään Zengårdenista.”
Terapeutti: ”Mutta niin ei tule käymään. Olen nähnyt, miten paljon Sante välittää sinusta ja rakastaa sinua. Opettajat kestävät paljon enemmän kuin tavalliset ihmiset. Älä murehdi turhaan vaan luota heihin. Opettajat eivät ota asioita henkilökohtaisesti – erityisesti dokusanissa. Dokusanissa ilmaisu on vapaata ja kaikki sallittua. Opettajat ovat tottuneet siihen, että dokusanissa tapahtuu vaikka mitä.”

Illalla oli dokusan Santen kanssa. Tunsin itseni iloiseksi ja todella vapaaksi muodosta. Koin voivani olla oma itseni juuri sellaisena kuin olen. Todellisuus oli kaikki, eikä ollut mitään, mikä ei ollut todellisuus. Juuri kun olin menossa dokusaniin, sain impulssin sulkea dokusan-huoneen oven. Suljin oven ja kävelin takaisin zendoon. Se tuntui hyvin vapauttavalta ja vahvalta kokemukselta. Sante antoi pitkän aikaa kulua ennen kuin hän soitti seuraavan henkilön dokusaniin. Odotin innolla seuraavaa dokusania Santen kanssa. Tuntui kuin ovi jollekin vanhalle olisi sulkeutunut ja että se oli alku jollekin uudelle.

Seuraavana aamuna oli dokusan Kanjan kanssa. Tunsin itseni edelleen hyvin vapautuneeksi. Menin dokusaniin kuin tavallista kumartaen Kanjalle ovelta. Kun oli aika kumartaa polvillaan matolla, kumarsinkin päinvastaiseen suuntaan kuin normaalisti. Tunsin kiitollisuutta vapauden tunteestani. Ei ollut mitään, mikä ei ollut todellisuus. Ei oikeaa eikä väärää suuntaa, koska Dharma on joka suunnassa. Kanja soitti kelloaan dokusanin loppumisen merkiksi ennen kuin olin ehtinyt tehdä kumarruksen loppuun. Kävelin dokusanista suoraan ulos ja suljin oven seuraavan dokusaniin tulijan jälkeen.

Aamiaisen jälkeen samana päivänä:

Sante: ”Läimäisit oven nenäni edessä ja näytit persettä Kanjalle. Molemmat ovat klassisia tapoja halventaa opettajaa.”
Sante: ”Jollet kunnioita opettajiasi, sinun täytyy lähteä Zengårdenista. Kunnioitatko opettajiasi?”
Bodhi: ”Sekä että.”
Sante: ”Sekä että tarkoittaa että et kunnioita.”
Bodhi: ”Ei se ole niin mustavalkoista. Kunnioitan muotoa, traditiota, teitä henkilöinä ja harjoittajina, mutta minun täytyy saada kuunnella myös omaa sydäntäni.”

Ennen aamupäivämeditaatiota:

Sante: ”Opettaja edustaa Buddhaa. Itsensä kuunteleminen on egonsa kuuntelemista. Sinulla on valtava ego. Jos kuuntelet sitä, se vain kasvaa kasvamistaan. Luotatko Buddhaan vai egoon?”
(Kysymys oli minusta niin musta-valkoinen vastakkainasettelu – suorastaan absurdi – että spontaani reaktioni oli vastata hänen kysymykseensä yhtä hullusti takaisin.)
Bodhi: ”Egoon.”
Sante käänsi selkänsä minulle ja poistui paikalta ovi paukkuen. Huusin ”Sensei! Sensei!” hänen peräänsä, mutta hän vai jatkoi menoaan ja lukitsi itsensä opettajien vessaan pitkäksi aikaa. Aikani odoteltuani menin lopulta zendoon, koska meditaatio oli jo alkanut.

Iltapäivällä lounaan jälkeen:

Bodhi: ”Kun kutsut itseäsi Buddhaksi ja minua egoksi, minulla alkaa hälytyskellot soida. Mistä sinulle tulee auktoriteetti kutsua itseäsi Buddhaksi ja minua egoksi?”
Sante: ”Lähdet täältä! Viimeistään huomenna!”
Bodhi: ”Enhän minä voi lähteä huomenna. En ehdi järjestää lähtöä niin nopeasti.”
Sante: ”Lähdet viimeistään huomenna!”

Minulla ei ollut mitään muuta suunnitelmaa kuin asua Zengårdenissa hamaan tulevaisuuteen. Olla mukana luomassa ja tarjoamassa paikkaa meditaatiolle tuntui merkityksellisimmältä, mitä elämälläni voisin tehdä. Olin jättänyt kaiken muuttaakseni sinne ja minut oli vihitty zen-papiksi. Minulle vihkimys merkitsi koko elämän kulkemista buddhalaista tietä – ja buddhalaisittain myös lukemattomia elämiä. Olin myös muutamaa vuotta aiemmin tehnyt Santen kanssa salaisen mestari-opetuslapsi-seremonian, jolloin hänestä tuli minun guruni. Santella oli ainoastaan muutamia opetuslapsia ja hän oli luvannut olla koskaan katkaisematta sitä sidettä. Hän oli luvannut aina auttaa minua ja pitää minusta huolta. Oli suuri järkytys, että minut yhtäkkiä heitettiin tyhjän päälle.

Sante ja Kanja lähtivät autolla Tukholmaan. Kanja ei puhunut minulle mitään aamuisen dokusanin jälkeen. Sante lähetti zendo-johtajan hakemaan kaapuni ja muut papin vaatteeni ja oli käskenyt zendo-johtajan sanoa minulle, etten ole enää Bodhi. Annoin zendo-johtajalle palautettavaksi myös kaikki symboliset lahjat, jotka Sante oli antanut minulle mestari-opetuslapsi-seremoniassamme.

Pakkasin tavarani, siivosin huoneeni ja sain lopulta hommattua itselleni kyydin seuraavalle aamulle ja yöpaikan ystäväni luota. Seuraavana aamuna aamukokouksen jälkeen ilmoitin, että joudun lähtemään Zengårdenista. Se tuli muillekin yhtä suurena yllätyksenä kuin itselleni. Monet järkyttyivät, jotkut itkivät.

Muutama päivä Zengårdenista lähtöni jälkeen soitin ystävälleni Zengårdeniin. Hän kertoi, että palattuaan lähtöni jälkeen Sante oli koonnut Zengårdenin asukkaat ja puhunut heille lähdöstäni. Sante oli sanonut, että oman sydämensä kuunteleminen voi olla hyvä neuvo jollekin normaalille kaduntallaajalle Tukholmassa, mutta zen- papin täytyy totella opettajien käskyjä. Sante oli sanonut, että jos Jokelan koulusurmaajalta kysyttäisiin, niin hänkin varmasti sanoisi kuunnelleensa sydäntänsä.

Ystävilleni, jotka eivät asuneet Zengårdenissa, mutta tulivat sinne käymään, Sante ja Kanja sanoivat, että olin ollut todella vihainen ja käyttäytynyt aggressiivisesti. Samille sanottiin, että olin lyönyt seinään reiän nyrkillä. Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Käsky lähteä Zengårdenista tuli sellaisena yllätyksenä, että tunnereaktio tuli vasta parin päivän jälkeen, jolloin tunsin itseni surulliseksi ja pettyneeksi. Myöhemmin olen kuitenkin ollut iloinen siitä uudesta suunnasta, jonka elämäni sai seurauksena tapahtuneesta.

Simo



Tekstin osittainen tai täydellinen kopiointi, julkaisu tai jakelu ilman kirjoittajan lupaa on ehdottomasti kielletty.

* * *

Zen-präst Bodhis relegering från Zengården

Sami bad mig att skriva här på ”Ihmisten puolesta”- bloggen om hur det gick till när jag var tvungen att lämna Zengården år 2007. Dessa händelser känns ganska avlägsna nuförtiden, men jag minns ändå väl vad som hände. Jag tog också fram mina dagboksanteckningar från den tiden och med stöd av dem kommer jag här att beskriva de mest väsentliga händelserna, dialoger som jag skrev ner, hur jag kände då och hur jag upplevde situationen.

Jag bodde på Zengården i drygt 5 år (2002-2007). År 2006 blev jag ordinerad som zen-präst och jag fick mitt dharma-namn Bodhi. Jag utövade formell koan-träning enligt traditionen. År 2006 hade jag också ett halvt års paus från Zengården då jag reste till USA och Japan för att träffa andra lärare än mina, med koppling till traditionen. Mina möten med dem var en stor hjälp i mitt utövande. Det berodde mycket på att kommunikationen med dem var friare än vad jag var van vid. Det var öppnande för mig att ha samtal med lärarna utan formell koan-träning. Lärarna som jag mötte ifrågasatte idéer som jag hade fått, mitt sätt att utöva och hjälpte mig att släppa en del grundläggande missförstånd som jag hade angående utövandet.

När jag kom tillbaks till Zengården ville jag inte längre fortsätta att gå igenom de formella koan-fallen. I stället ville jag göra bas-koanen MU. Jag bad också Sante att lära mig Metta-medkänslameditation, vilken jag sedan gjorde jämsmed koan MU. Senare ville Sante att jag skulle fortsätta att gå igenom koan-fallen. Jag själv upplevde att bara bas-koanen och medkänslameditationen passade bättre för mig.

Jag ville också skapa en kommunikation med lärarna som var fri från förutbestämda koan-fall. Jag försökte fråga Sante vad för slags utövande han gör, på vilket sätt han utövar, hur det går med honom annars, vad han gör när han är borta från Zengården i långa perioder. Det var svårt att få något svar från honom på mina frågor. I stället ställde han koan-liknande frågor till mig. Jag svarade på dem ibland på ett sätt som han tyckte var ”rätt” och ibland på ett sätt som han tyckte var ”fel” för att jag ville se vad han tyckte var rätt och vad han tyckte var fel och hur han reagerade på de olika svaren.

Sante: "Din envishet är din största fiende."
Bodhi : ”Vad menar du med det?
Sante: "Din styrka hindrar dig från förändring."
Bodhi: ”Vad menar du med förändring? Räcker det inte att vara sig själv – och allt som det är?”
Sante: "Vi får se. Du måste hålla dig öppen."
Sante: "Vad jag menar är att du borde vara mera ödmjuk, lyssna på din lärare, följa instruktioner. Du har mycket ego, det hindrar dig. Du måste alltid få göra saker på ditt sätt."
Bodhi: ”Kan du förklara vad du menar med egot?"
Sante klappade mig på huvudet och lämnade diskussionen.

Jag föreslog för Sante att jag skulle prata i telefon med en sangha-medlem som varit medlem länge och som var psykoterapeut. Sante tyckte att det var en bra idé. Jag berättade för terapeuten att min och Santes kommunikation hade fastnat i att upprepa samma mönster. Terapeuten sa till mig att det låter som att jag håller en väldigt låg profil, är snäll och verkar vara rädd för konflikter. Hennes råd till mig var att jag skulle försöka röra någon pusselbit – medvetet göra någonting på något annat sätt än jag vanligtvis gör, så att någon slags förändring skulle kunna ske. Hon sa att om det var svårt för mig att prata om mina känslor, så skulle det kunna vara en bra början att tex uttrycka mig själv och mina känslor konkret med kroppsspråk i dokusan.

Terapeuten: ”Vad är du mest rädd för som skulle kunna hända om du uttryckte dig själv?”
Bodhi: ”Att jag måste lämna Zengården.”
Terapeuten: ”Men det kommer inte att hända. Jag har sett hur mycket Sante bryr sig om dig och älskar dig. Lärarna kan ta emot mycket mer än vanliga människor. Oroa dig inte onödan utan lita på dem. Lärarna tar inte saker personligt – speciellt inte i dokusan. Uttrycket är fritt i dokusan och allt är tillåtet. Lärarna är vana vid att det händer allt möjligt i dokusan.”

På kvällen var det dokusan med Sante. Jag kände mig glad och väldigt fri från formen. Jag upplevde att jag kunde vara mig själv precis som jag var. Verkligheten var allt och det fanns ingenting som inte var verklighet. Just när jag var på väg in i dokusan fick jag en impuls att stänga dörren till dokusan-rummet. Jag stängde dörren och gick tillbaks till zendon. Det kändes väldigt befriande och var en stark upplevelse. Sante lät lång tid gå innan han ringde nästa person till dokusan. Jag såg fram emot nästa dokusan med Sante. Det kändes som att en dörr till någonting gammalt hade stängts och att det var början till någonting nytt.

Nästa morgon var det dokusan med Kanja. Jag kände mig fortfarande väldigt fri. Jag gick in i dokusan som vanligt och bugade för henne vid dörren. När det var dags att prostrera på mattan gjorde jag prostration i motsatt riktning till vad man vanligtvis gör. Jag kände tacksamhet för min känsla av frihet. Det fanns ingenting som inte var verklighet. Inte rätt eller fel riktning eftersom Dharma var i alla riktningar. Kanja ringde i klockan för att signalera att dokusan var över innan jag hade prostrerat färdigt. Jag gick direkt ut från dokusan och stängde dörren efter nästa person som gick in.

Efter frukost samma dag:

Sante: ”Du smällde dörren framför min näsa och visade stjärten till Kanja. Båda är klassiska sätt att disrespektera läraren.”
Sante: ”Om du inte respekterar dina lärare, måste du lämna Zengården. Respekterar du dina lärare?”
Bodhi: ”Både och.”
Sante: ”Både och betyder inte.”
Bodhi: ”Det är inte så svartvitt. Jag respekterar formen, traditionen, er som personer och utövare, men jag måste också få lyssna på mitt eget hjärta.”

Före förmiddagsmeditationen:

Sante: ”Läraren representerar Buddha. Att lyssna på sig själv är att lyssna på egot. Du har ett gigantiskt ego och om du lyssnar på det kommer det bara att växa och växa. Litar du på Buddha eller egot?”
(Jag tyckte frågan var en så svartvit motsättning – rent absurd faktiskt – att min spontana reaktion var att svara på hans fråga på lika galet sätt.)
Bodhi: ”Egot.”
Sante vände ryggen mot mig och lämnade rummet med smällande dörr. Jag ropade ”Sensei! Sensei!” efter honom men han fortsatte gå och stängde in sig på lärarnas toalett där han stannade länge. Jag väntade ett tag men gick till slut till zendon eftersom meditationen redan hade börjat.

På eftermiddagen efter lunch:

Bodhi: ”När du kallar dig själv Buddha och mig egot, börjar mina varningssignaler ringa. Varifrån kommer din auktoritet att kalla dig själv Buddha och mig egot?”
Sante: ”Du åker härifrån! Senast i morgon!”
Bodhi: ”Jag kan ju inte åka imorgon. Jag hinner inte ordna det så fort.”
Sante: ”Du åker senast i morgon!”

Jag hade inga andra planer än att bo på Zengården så länge som det bara var möjligt. Att vara med att skapa och erbjuda en plats för meditation kändes som det mest meningsfulla som jag kunde göra med mitt liv. Jag hade lämnat allt för att flytta dit och jag hade blivit ordinerad som zen-präst. För mig betydde ordinationen att jag skulle gå den buddhistiska vägen i hela mitt liv – och som buddhismen lär, också i oändliga liv. Jag hade också några år tidigare gjort en hemlig mästare-lärjunge-ceremoni med Sante vilket innebar att han blev min guru. Sante hade bara ett fåtal lärjungar och han hade lovat att aldrig bryta det bandet. Han hade lovat att alltid hjälpa mig och ta hand om mig. Det var en stor chock att plötsligt kastas ut i ingenting.

Sante och Kanja skulle åka till Stockholm med sin bil. Kanja sa inte ett ord till mig efter dokusan på morgonen. Sante skickade zendo-ledaren till mig för att hämta min dräkt och mina andra prästkläder och hade sagt till zendo-ledaren att säga till mig att jag inte längre var Bodhi. Jag gav också Zendo-ledaren alla de symboliska gåvor som Sante hade gett till mig i vår mästare-lärjunge-ceremoni så att han kunde lämna tillbaka dem till Sante.

Jag packade alla mina saker, städade mitt rum och fick till slut ordnat bilskjuts till nästa morgon, och övernattning hos en vän. Nästa morgon efter morgonmötet meddelade jag alla att jag måste lämna Zengården. Det kom som en lika stor överraskning för de andra som det hade gjort för mig själv. Många blev chockade och några grät.

Några dagar efter det att jag hade lämnat Zengården, ringde jag till min vän som bodde på Zengården. Min vän berättade att efter att jag hade åkt, och Sante hade kommit tillbaks, så hade han samlat dem som bodde på Zengården och pratat till dem angående det att jag hade åkt. Sante hade sagt att det att lyssna på sitt eget hjärta kan vara ett bra råd till en vanlig människa i Stockholm, men en zen-präst måste lyda lärarnas order. Sante hade sagt att om man skulle fråga mördaren från skolskjutningen i Jokela så skulle säkert han också säga att han lyssnade på sitt hjärta.

Till mina vänner som inte bodde på Zengården men som kom dit på besök sa Sante och Kanja att jag hade varit riktigt arg och betett mig aggressivt. Till Sami hade de sagt att jag hade slagit ett hål i väggen med knytnäven. Inget av detta stämmer. Ordern om att jag måste lämna Zengården kom som en sådan överraskning att min känsloreaktion inte kom förrän flera dagar efteråt, då jag kände mig ledsen och besviken. Senare har jag dock varit glad för den nya riktning som mitt liv fick till följd av det som hände.

Simo


Kopiering, publicering och spridning av denna text, delar av den eller i sin helhet, utan upphovsmannens medgivande, är strängt förbjudet.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Helsinki Zen Centerin kommentti Samin kirjoitukseen tapahtumista, jotka johtivat hänen eroonsa Helsinki Zen Centeristä vuonna 2010.

Tämä blogipostaus on julkaistu 27.4.2012.


Sain alla olevan tekstin 25.4. Helsinki Zen Centerin ohjaajalta, ja hänen pyynnöstään julkaisen sen tässä blogissa kokonaisuudessaan.


Helsinki Zen Centerin kommentti Samin kirjoitukseen tapahtumista, jotka johtivat hänen eroonsa Helsinki Zen Centeristä vuonna 2010.

Sami oli arvostettu ja pidetty sanghajohtaja. Hänen lähdöstään seurasi hämmennystä ja surua ja hänen väitteensä otettiin hyvin vakavasti.

Emme kommentoi yksityiskohtia Samin kirjoituksessa, sillä se paljastaisi ihmisten henkilökohtaisia ja luottamuksellisissa tilanteissa jaettuja tietoja.

Helsinki Zen Centerin ohjaajat tutkivat perusteellisesti Samin kritiikin toiminnastamme. Luottamuksellisuussyistä emme voineet käsitellä kaikkia yksityiskohtia koko yhteisön voimin. Kritiikki oli pääosin sama kuin yllä mainitussa blogikirjoituksessa ja sen liitteissä. Joistakin asioista olimme samaa mieltä. Pohdinnan seurauksena paransimme toimintatapojamme, esimerkiksi liittyen rymän sisäiseen kommunikointiin sekä psyykkisten ongelmien tunnistamiseen ja niihin reagointiin.

Sitä vastoin emme löytäneet perusteita valtaosaan Samin tulkinnoista ja johtopäätöksistä. Henkilöt, joita Sami lainaa perusteluina näkemyksilleen, yleensä tunnistivat itse lainaukset. Useimmissa tapauksissa lainaus oli irroitettu suuremmasta asia- tai keskustelukokonaisuudesta, minkä takia henkilöt olivat eri mieltä Samin tekemistä tilanteen tulkinnoista. 

Tapahtumien yhteydessä käytiin avointa keskustelua useissa koko sanghan kokouksissa. Kaikilla jäsenillä oli mahdollisuus osallistua sekä nähdä eri osapuolten argumentointi keskustelupalstalla, joka on yhä käytössä. Siellä käydyt keskustelut ovat edelleen jäsentemme luettavissa.

Toivomme, että ne, joita asia askarruttaa, lukevat Samin kirjoituksen ajatuksella.

Toisenlaisen näkökulman voi antaa esimerkiksi se, että tulee henkilökohtaisesti tutustumaan Helsinki Zen Centerin toimintaan sekä myös opettajiimme. Vastaamme myös henkilökohtaisiin yhteydenottoihin ja kyselyihin niin yksityiskohtaisesti kuin se on mahdollista loukkaamatta kenenkään – niin entisten kuin nykyisten harjoittajiemme - yksityisyydensuojaa. Mahdolliset yhteydenotot voi lähettää osoitteeseen helsinki@zazen.fi.

13 Zen Centerin ohjaajaa osallistui tämän vastineen kirjoittamiseen.