lauantai 21. huhtikuuta 2012

Zen-pappi Bodhin karkotus Zengårdenista


Julkaistu 29.4.2012.


Alla on myös Samin tekstissä mainitun Simon eli buddhalaiselta nimeltään Bodhin kertomus. Jos et ole vielä lukenut Samin ja Timon tarinoita, suosittelen lukemaan ne ensin, jotta saat kokonaiskuvan tapahtumista ja taustoista. Samin ja Timon stoorit löytyvät tästä postauksesta: Sami Mänty-Ahon ja Timo Tapolan eroon johtaneet syyt Helsinki Zen Centeristä

Zen-pappi Bodhin karkotus Zengårdenista

Sami pyysi minua kirjoittamaan tänne ”Ihmisten puolesta” -blogiin siitä, kun minun vuonna 2007 täytyi lähteä Zengårdenista. Kyseiset tapahtumat tuntuvat nykyään aika etäisiltä. Muistan kuitenkin ne tapahtumat hyvin ja otin esille myös vanhat päiväkirjamerkintäni kyseiseltä ajalta. Kirjoitan tässä niiden pohjalta oleellisimmat silloiset tapahtumat, muistiinkirjoittamani keskustelut ja miten silloin tunsin ja koin tilanteen.

Asuin Zengårdenissa reilut 5 vuotta (2002-2007). Vuonna 2006 minut vihittiin zen-papiksi ja sain dharma-nimeni Bodhi. Harjoitin tradition mukaista muodollista koan-harjoitusta. Vuonna 2006 pidin myös puolen vuoden tauon Zengårdenista, jolloin matkustin Yhdysvaltoihin ja Japaniin tapaamaan muita traditioon kuuluvia opettajia. Kohtaamiseni heidän kanssaan olivat harjoitukselleni suureksi avuksi. Se johtui pitkälti siitä, että kommunikaatio heidän kanssaan tapahtui vapaammin kuin mihin olin tottunut. Minulle oli avaavaa saada keskustella opettajien kanssa ilman muodollista koan-harjoitusta. Tapaamani opettajat kyseenalaistivat saamiani ideoita, tapaani harjoittaa ja auttoivat minua päästämään irti perustavaa laatua olevista väärinkäsityksistä harjoituksen suhteen.

Palattuani Zengårdeniin en halunnut enää jatkaa muodollista koan-tapausten läpikäyntiä vaan halusin tehdä vain perus-koania MU. Sante opetti minulle pyynnöstäni myös Metta-myötätuntomeditaation, jota tein MU-koanin ohella. Myöhemmin Sante halusi, että jatkaisin koan-tapausten läpikäyntiä. Itse koin, että minulle sopi paremmin pelkkä perus-koanin tekeminen sekä myötätuntomeditaatio.

Halusin myös luoda opettajien kanssa ennalta määrätyistä koan-tapauksista vapaata kommunikaatiota. Yritin kysellä Santelta, mitä harjoitusta hän tekee, millä tavalla hän harjoittaa, miten hänellä muuten menee, mitä hän tekee ollessaan pitkiä aikoja poissa Zengårdenista. Häneltä oli vaikea saada vastauksia kysymyksiini. Sen sijaan hän esitti minulle koan-tyylisiä kysymyksiä. Vastailin niihin vuoroin tavalla, jota hän piti ”oikeana” ja vuoroin tavalla, jota hän piti ”vääränä”, nähdäkseni mikä hänelle oli oikeaa ja mikä väärää ja kuinka hän niihin reagoi.

Sante: ”Itsepäisyytesi on suurin vihollisesi”
Bodhi: ”Mitä tarkoitat?”
Sante: ”Vahvuutesi estää sinua muutokselta.”
Bodhi: ”Mitä tarkoitat muutoksella? Eikö riitä, että on oma itsensä – ja kaikki juuri niin kuin se on?”
Sante: ”Saapa nähdä. Sinun täytyy pitää itsesi avoinna.”
Sante: ”Mitä tarkoitan on, että sinun täytyy olla nöyrempi, kuunnella opettajaasi, seurata ohjeita. Sinulla on paljon egoa, se estää sinua. Sinun täytyy aina saada tehdä asiat omalla tavallasi.”
Bodhi: ”Voitko selittää, mitä tarkoitat egolla?”
Sante taputti minua päähän ja poistui paikalta.

Ehdotin Santelle, että juttelisin pitkään Sanghaan kuuluneen psykoterapeutin kanssa puhelimessa. Santen mielestä se oli hyvä idea. Kerroin terapeutille, että minun ja Santen kommunikaatio on juuttunut toistamaan samaa kuviota. Terapeutti sanoi minulle, että kuulostaa kuin pitäisin tosi kilttiä roolia, enkä ilmaise itseäni, koska ilmeisesti pelkään konflikteja. Hänen neuvonsa oli, että voisin yrittää liikuttaa jotain palapelin palasta – tietoisesti tehdä jotain eri tavalla kuin normaalisti, jotta jonkinlainen muutos tilanteeseen voisi lähteä liikkeelle. Hän sanoi, että jos minun on vaikeaa puhua tunteistani, voisi hyvä avaus olla esimerkiksi ilmaista itseäni ja tunteitani konkreettisesti kehon kielellä dokusanissa.

Terapeutti: ”Mikä on pahin pelkosi, mitä voisi tapahtua, jos ilmaisisit itseäsi?”
Bodhi: ”Että joutuisin lähtemään Zengårdenista.”
Terapeutti: ”Mutta niin ei tule käymään. Olen nähnyt, miten paljon Sante välittää sinusta ja rakastaa sinua. Opettajat kestävät paljon enemmän kuin tavalliset ihmiset. Älä murehdi turhaan vaan luota heihin. Opettajat eivät ota asioita henkilökohtaisesti – erityisesti dokusanissa. Dokusanissa ilmaisu on vapaata ja kaikki sallittua. Opettajat ovat tottuneet siihen, että dokusanissa tapahtuu vaikka mitä.”

Illalla oli dokusan Santen kanssa. Tunsin itseni iloiseksi ja todella vapaaksi muodosta. Koin voivani olla oma itseni juuri sellaisena kuin olen. Todellisuus oli kaikki, eikä ollut mitään, mikä ei ollut todellisuus. Juuri kun olin menossa dokusaniin, sain impulssin sulkea dokusan-huoneen oven. Suljin oven ja kävelin takaisin zendoon. Se tuntui hyvin vapauttavalta ja vahvalta kokemukselta. Sante antoi pitkän aikaa kulua ennen kuin hän soitti seuraavan henkilön dokusaniin. Odotin innolla seuraavaa dokusania Santen kanssa. Tuntui kuin ovi jollekin vanhalle olisi sulkeutunut ja että se oli alku jollekin uudelle.

Seuraavana aamuna oli dokusan Kanjan kanssa. Tunsin itseni edelleen hyvin vapautuneeksi. Menin dokusaniin kuin tavallista kumartaen Kanjalle ovelta. Kun oli aika kumartaa polvillaan matolla, kumarsinkin päinvastaiseen suuntaan kuin normaalisti. Tunsin kiitollisuutta vapauden tunteestani. Ei ollut mitään, mikä ei ollut todellisuus. Ei oikeaa eikä väärää suuntaa, koska Dharma on joka suunnassa. Kanja soitti kelloaan dokusanin loppumisen merkiksi ennen kuin olin ehtinyt tehdä kumarruksen loppuun. Kävelin dokusanista suoraan ulos ja suljin oven seuraavan dokusaniin tulijan jälkeen.

Aamiaisen jälkeen samana päivänä:

Sante: ”Läimäisit oven nenäni edessä ja näytit persettä Kanjalle. Molemmat ovat klassisia tapoja halventaa opettajaa.”
Sante: ”Jollet kunnioita opettajiasi, sinun täytyy lähteä Zengårdenista. Kunnioitatko opettajiasi?”
Bodhi: ”Sekä että.”
Sante: ”Sekä että tarkoittaa että et kunnioita.”
Bodhi: ”Ei se ole niin mustavalkoista. Kunnioitan muotoa, traditiota, teitä henkilöinä ja harjoittajina, mutta minun täytyy saada kuunnella myös omaa sydäntäni.”

Ennen aamupäivämeditaatiota:

Sante: ”Opettaja edustaa Buddhaa. Itsensä kuunteleminen on egonsa kuuntelemista. Sinulla on valtava ego. Jos kuuntelet sitä, se vain kasvaa kasvamistaan. Luotatko Buddhaan vai egoon?”
(Kysymys oli minusta niin musta-valkoinen vastakkainasettelu – suorastaan absurdi – että spontaani reaktioni oli vastata hänen kysymykseensä yhtä hullusti takaisin.)
Bodhi: ”Egoon.”
Sante käänsi selkänsä minulle ja poistui paikalta ovi paukkuen. Huusin ”Sensei! Sensei!” hänen peräänsä, mutta hän vai jatkoi menoaan ja lukitsi itsensä opettajien vessaan pitkäksi aikaa. Aikani odoteltuani menin lopulta zendoon, koska meditaatio oli jo alkanut.

Iltapäivällä lounaan jälkeen:

Bodhi: ”Kun kutsut itseäsi Buddhaksi ja minua egoksi, minulla alkaa hälytyskellot soida. Mistä sinulle tulee auktoriteetti kutsua itseäsi Buddhaksi ja minua egoksi?”
Sante: ”Lähdet täältä! Viimeistään huomenna!”
Bodhi: ”Enhän minä voi lähteä huomenna. En ehdi järjestää lähtöä niin nopeasti.”
Sante: ”Lähdet viimeistään huomenna!”

Minulla ei ollut mitään muuta suunnitelmaa kuin asua Zengårdenissa hamaan tulevaisuuteen. Olla mukana luomassa ja tarjoamassa paikkaa meditaatiolle tuntui merkityksellisimmältä, mitä elämälläni voisin tehdä. Olin jättänyt kaiken muuttaakseni sinne ja minut oli vihitty zen-papiksi. Minulle vihkimys merkitsi koko elämän kulkemista buddhalaista tietä – ja buddhalaisittain myös lukemattomia elämiä. Olin myös muutamaa vuotta aiemmin tehnyt Santen kanssa salaisen mestari-opetuslapsi-seremonian, jolloin hänestä tuli minun guruni. Santella oli ainoastaan muutamia opetuslapsia ja hän oli luvannut olla koskaan katkaisematta sitä sidettä. Hän oli luvannut aina auttaa minua ja pitää minusta huolta. Oli suuri järkytys, että minut yhtäkkiä heitettiin tyhjän päälle.

Sante ja Kanja lähtivät autolla Tukholmaan. Kanja ei puhunut minulle mitään aamuisen dokusanin jälkeen. Sante lähetti zendo-johtajan hakemaan kaapuni ja muut papin vaatteeni ja oli käskenyt zendo-johtajan sanoa minulle, etten ole enää Bodhi. Annoin zendo-johtajalle palautettavaksi myös kaikki symboliset lahjat, jotka Sante oli antanut minulle mestari-opetuslapsi-seremoniassamme.

Pakkasin tavarani, siivosin huoneeni ja sain lopulta hommattua itselleni kyydin seuraavalle aamulle ja yöpaikan ystäväni luota. Seuraavana aamuna aamukokouksen jälkeen ilmoitin, että joudun lähtemään Zengårdenista. Se tuli muillekin yhtä suurena yllätyksenä kuin itselleni. Monet järkyttyivät, jotkut itkivät.

Muutama päivä Zengårdenista lähtöni jälkeen soitin ystävälleni Zengårdeniin. Hän kertoi, että palattuaan lähtöni jälkeen Sante oli koonnut Zengårdenin asukkaat ja puhunut heille lähdöstäni. Sante oli sanonut, että oman sydämensä kuunteleminen voi olla hyvä neuvo jollekin normaalille kaduntallaajalle Tukholmassa, mutta zen- papin täytyy totella opettajien käskyjä. Sante oli sanonut, että jos Jokelan koulusurmaajalta kysyttäisiin, niin hänkin varmasti sanoisi kuunnelleensa sydäntänsä.

Ystävilleni, jotka eivät asuneet Zengårdenissa, mutta tulivat sinne käymään, Sante ja Kanja sanoivat, että olin ollut todella vihainen ja käyttäytynyt aggressiivisesti. Samille sanottiin, että olin lyönyt seinään reiän nyrkillä. Mikään näistä ei pidä paikkaansa. Käsky lähteä Zengårdenista tuli sellaisena yllätyksenä, että tunnereaktio tuli vasta parin päivän jälkeen, jolloin tunsin itseni surulliseksi ja pettyneeksi. Myöhemmin olen kuitenkin ollut iloinen siitä uudesta suunnasta, jonka elämäni sai seurauksena tapahtuneesta.

Simo



Tekstin osittainen tai täydellinen kopiointi, julkaisu tai jakelu ilman kirjoittajan lupaa on ehdottomasti kielletty.

* * *

Zen-präst Bodhis relegering från Zengården

Sami bad mig att skriva här på ”Ihmisten puolesta”- bloggen om hur det gick till när jag var tvungen att lämna Zengården år 2007. Dessa händelser känns ganska avlägsna nuförtiden, men jag minns ändå väl vad som hände. Jag tog också fram mina dagboksanteckningar från den tiden och med stöd av dem kommer jag här att beskriva de mest väsentliga händelserna, dialoger som jag skrev ner, hur jag kände då och hur jag upplevde situationen.

Jag bodde på Zengården i drygt 5 år (2002-2007). År 2006 blev jag ordinerad som zen-präst och jag fick mitt dharma-namn Bodhi. Jag utövade formell koan-träning enligt traditionen. År 2006 hade jag också ett halvt års paus från Zengården då jag reste till USA och Japan för att träffa andra lärare än mina, med koppling till traditionen. Mina möten med dem var en stor hjälp i mitt utövande. Det berodde mycket på att kommunikationen med dem var friare än vad jag var van vid. Det var öppnande för mig att ha samtal med lärarna utan formell koan-träning. Lärarna som jag mötte ifrågasatte idéer som jag hade fått, mitt sätt att utöva och hjälpte mig att släppa en del grundläggande missförstånd som jag hade angående utövandet.

När jag kom tillbaks till Zengården ville jag inte längre fortsätta att gå igenom de formella koan-fallen. I stället ville jag göra bas-koanen MU. Jag bad också Sante att lära mig Metta-medkänslameditation, vilken jag sedan gjorde jämsmed koan MU. Senare ville Sante att jag skulle fortsätta att gå igenom koan-fallen. Jag själv upplevde att bara bas-koanen och medkänslameditationen passade bättre för mig.

Jag ville också skapa en kommunikation med lärarna som var fri från förutbestämda koan-fall. Jag försökte fråga Sante vad för slags utövande han gör, på vilket sätt han utövar, hur det går med honom annars, vad han gör när han är borta från Zengården i långa perioder. Det var svårt att få något svar från honom på mina frågor. I stället ställde han koan-liknande frågor till mig. Jag svarade på dem ibland på ett sätt som han tyckte var ”rätt” och ibland på ett sätt som han tyckte var ”fel” för att jag ville se vad han tyckte var rätt och vad han tyckte var fel och hur han reagerade på de olika svaren.

Sante: "Din envishet är din största fiende."
Bodhi : ”Vad menar du med det?
Sante: "Din styrka hindrar dig från förändring."
Bodhi: ”Vad menar du med förändring? Räcker det inte att vara sig själv – och allt som det är?”
Sante: "Vi får se. Du måste hålla dig öppen."
Sante: "Vad jag menar är att du borde vara mera ödmjuk, lyssna på din lärare, följa instruktioner. Du har mycket ego, det hindrar dig. Du måste alltid få göra saker på ditt sätt."
Bodhi: ”Kan du förklara vad du menar med egot?"
Sante klappade mig på huvudet och lämnade diskussionen.

Jag föreslog för Sante att jag skulle prata i telefon med en sangha-medlem som varit medlem länge och som var psykoterapeut. Sante tyckte att det var en bra idé. Jag berättade för terapeuten att min och Santes kommunikation hade fastnat i att upprepa samma mönster. Terapeuten sa till mig att det låter som att jag håller en väldigt låg profil, är snäll och verkar vara rädd för konflikter. Hennes råd till mig var att jag skulle försöka röra någon pusselbit – medvetet göra någonting på något annat sätt än jag vanligtvis gör, så att någon slags förändring skulle kunna ske. Hon sa att om det var svårt för mig att prata om mina känslor, så skulle det kunna vara en bra början att tex uttrycka mig själv och mina känslor konkret med kroppsspråk i dokusan.

Terapeuten: ”Vad är du mest rädd för som skulle kunna hända om du uttryckte dig själv?”
Bodhi: ”Att jag måste lämna Zengården.”
Terapeuten: ”Men det kommer inte att hända. Jag har sett hur mycket Sante bryr sig om dig och älskar dig. Lärarna kan ta emot mycket mer än vanliga människor. Oroa dig inte onödan utan lita på dem. Lärarna tar inte saker personligt – speciellt inte i dokusan. Uttrycket är fritt i dokusan och allt är tillåtet. Lärarna är vana vid att det händer allt möjligt i dokusan.”

På kvällen var det dokusan med Sante. Jag kände mig glad och väldigt fri från formen. Jag upplevde att jag kunde vara mig själv precis som jag var. Verkligheten var allt och det fanns ingenting som inte var verklighet. Just när jag var på väg in i dokusan fick jag en impuls att stänga dörren till dokusan-rummet. Jag stängde dörren och gick tillbaks till zendon. Det kändes väldigt befriande och var en stark upplevelse. Sante lät lång tid gå innan han ringde nästa person till dokusan. Jag såg fram emot nästa dokusan med Sante. Det kändes som att en dörr till någonting gammalt hade stängts och att det var början till någonting nytt.

Nästa morgon var det dokusan med Kanja. Jag kände mig fortfarande väldigt fri. Jag gick in i dokusan som vanligt och bugade för henne vid dörren. När det var dags att prostrera på mattan gjorde jag prostration i motsatt riktning till vad man vanligtvis gör. Jag kände tacksamhet för min känsla av frihet. Det fanns ingenting som inte var verklighet. Inte rätt eller fel riktning eftersom Dharma var i alla riktningar. Kanja ringde i klockan för att signalera att dokusan var över innan jag hade prostrerat färdigt. Jag gick direkt ut från dokusan och stängde dörren efter nästa person som gick in.

Efter frukost samma dag:

Sante: ”Du smällde dörren framför min näsa och visade stjärten till Kanja. Båda är klassiska sätt att disrespektera läraren.”
Sante: ”Om du inte respekterar dina lärare, måste du lämna Zengården. Respekterar du dina lärare?”
Bodhi: ”Både och.”
Sante: ”Både och betyder inte.”
Bodhi: ”Det är inte så svartvitt. Jag respekterar formen, traditionen, er som personer och utövare, men jag måste också få lyssna på mitt eget hjärta.”

Före förmiddagsmeditationen:

Sante: ”Läraren representerar Buddha. Att lyssna på sig själv är att lyssna på egot. Du har ett gigantiskt ego och om du lyssnar på det kommer det bara att växa och växa. Litar du på Buddha eller egot?”
(Jag tyckte frågan var en så svartvit motsättning – rent absurd faktiskt – att min spontana reaktion var att svara på hans fråga på lika galet sätt.)
Bodhi: ”Egot.”
Sante vände ryggen mot mig och lämnade rummet med smällande dörr. Jag ropade ”Sensei! Sensei!” efter honom men han fortsatte gå och stängde in sig på lärarnas toalett där han stannade länge. Jag väntade ett tag men gick till slut till zendon eftersom meditationen redan hade börjat.

På eftermiddagen efter lunch:

Bodhi: ”När du kallar dig själv Buddha och mig egot, börjar mina varningssignaler ringa. Varifrån kommer din auktoritet att kalla dig själv Buddha och mig egot?”
Sante: ”Du åker härifrån! Senast i morgon!”
Bodhi: ”Jag kan ju inte åka imorgon. Jag hinner inte ordna det så fort.”
Sante: ”Du åker senast i morgon!”

Jag hade inga andra planer än att bo på Zengården så länge som det bara var möjligt. Att vara med att skapa och erbjuda en plats för meditation kändes som det mest meningsfulla som jag kunde göra med mitt liv. Jag hade lämnat allt för att flytta dit och jag hade blivit ordinerad som zen-präst. För mig betydde ordinationen att jag skulle gå den buddhistiska vägen i hela mitt liv – och som buddhismen lär, också i oändliga liv. Jag hade också några år tidigare gjort en hemlig mästare-lärjunge-ceremoni med Sante vilket innebar att han blev min guru. Sante hade bara ett fåtal lärjungar och han hade lovat att aldrig bryta det bandet. Han hade lovat att alltid hjälpa mig och ta hand om mig. Det var en stor chock att plötsligt kastas ut i ingenting.

Sante och Kanja skulle åka till Stockholm med sin bil. Kanja sa inte ett ord till mig efter dokusan på morgonen. Sante skickade zendo-ledaren till mig för att hämta min dräkt och mina andra prästkläder och hade sagt till zendo-ledaren att säga till mig att jag inte längre var Bodhi. Jag gav också Zendo-ledaren alla de symboliska gåvor som Sante hade gett till mig i vår mästare-lärjunge-ceremoni så att han kunde lämna tillbaka dem till Sante.

Jag packade alla mina saker, städade mitt rum och fick till slut ordnat bilskjuts till nästa morgon, och övernattning hos en vän. Nästa morgon efter morgonmötet meddelade jag alla att jag måste lämna Zengården. Det kom som en lika stor överraskning för de andra som det hade gjort för mig själv. Många blev chockade och några grät.

Några dagar efter det att jag hade lämnat Zengården, ringde jag till min vän som bodde på Zengården. Min vän berättade att efter att jag hade åkt, och Sante hade kommit tillbaks, så hade han samlat dem som bodde på Zengården och pratat till dem angående det att jag hade åkt. Sante hade sagt att det att lyssna på sitt eget hjärta kan vara ett bra råd till en vanlig människa i Stockholm, men en zen-präst måste lyda lärarnas order. Sante hade sagt att om man skulle fråga mördaren från skolskjutningen i Jokela så skulle säkert han också säga att han lyssnade på sitt hjärta.

Till mina vänner som inte bodde på Zengården men som kom dit på besök sa Sante och Kanja att jag hade varit riktigt arg och betett mig aggressivt. Till Sami hade de sagt att jag hade slagit ett hål i väggen med knytnäven. Inget av detta stämmer. Ordern om att jag måste lämna Zengården kom som en sådan överraskning att min känsloreaktion inte kom förrän flera dagar efteråt, då jag kände mig ledsen och besviken. Senare har jag dock varit glad för den nya riktning som mitt liv fick till följd av det som hände.

Simo


Kopiering, publicering och spridning av denna text, delar av den eller i sin helhet, utan upphovsmannens medgivande, är strängt förbjudet.

15 kommenttia:

  1. Olen pitkään ollut HZC:n jäsen. Minusta oli hienoa, että Simo tuli asian kanssa vihdoin isommalle yleisölle julki. Kaikkiahan asia ei välttämättä kosketa, mutta varmasti monet ketkä ovat käyneet sesshineillä Suomesta tulivat myös tutuiksi Simon kanssa. HZC:llä asia painettiin mielestäni villaisella, eikä sitä sen enempää käsitelty. Kyseessä oli ainoa suomalainen zen-pappi meidän traditiossamme, eräänlainen uranuurtaja. Itseäni jäi asia harmittamaan ja paljon mietityttämään. Koin, että Simo oli hyvin vihkiytynyt harjoittamiselle ja traditiolle ja yks kaks hänet heitettiin pois traditiosta.

    Kuulostaa erittäin ”pikku-sieluiselta” toiminnalta Santen ja Kanjan taholta. Missä oli no-self kun Simon toimet näin henkilökohtaisina loukkauksina otettiin? Ja aivan älytön, loukkaava vertaus Santen toimesta verrata samoihin aikoihin tapetilla olleeseen Jokelan koulusurmaajaan Simoa. Törkeetä!! Ei nyt ensimmäisenä haluttais mennä taas tollasen kaverin (Sante-sensei) eteen kumartelemaan ja polvistumaan. Hyi Helvetti. Kuvottavaa.

    Ihmisyys on kaukana tuollaisesta toiminnasta. Puhuvat vapaudesta ja muusta, mutta eivät taida olla sen vapaampia opettajat tuolla kuin me muutkaan, kun astutaan heidän omalle epämukavuusalueelle. Pikku lapsen reaktiolta kuulostaa Santen käytös. Eikö asioista voi keskustella kunnolla? Opettaja edustaa traditiossa Buddhaa ja me muut ollaan egoja? Täytyy sanoa, että on kyllä huonot vuorovaikutustaidot opettajilla. Miksei asioille voi antaa aikaa, eihän se avioliittokaan pääty yhteen riitaan.

    Helppohan se on toki pitää vaan semmoisia alaisia itsellään, jotka eivät vastaan laita. Mutta minkälainen työyhteisö semmoinen on jossa ei joku pomolle pistäis vastaan? Pomon täytyy pystyä ottaan paskaa niskaan ja neuvottelemaan asioista, ei ne asiat muuten toimi. (Ellei olla jossain maaseudulla ja ”muurien takana”…kö?) Eikä ne asiat muuten muutu jos ei tehdä muutoksia, nosteta kissaa pöydälle – voi syntyä konflikteja. Konfliktit on ainakin minun työpaikalla pystytty ratkaisemaan. Niistä on opittu, kehitytty ja menty eteenpäin.

    Tekstiä lukiessa ei voi olla tulematta mieleen, että kyseessä on valtava väärinymmärrys asioista. Jos zen traditiossa ko. Simon toimet ovat Santen mielestä olleet _klassisia_ loukkauksia, niin miks helvetti pitää olla niin jumissa jossain menneissä tapauksissa?? Elettäiskö liikaa jossain koaneissa, vanhoissa zen tarinoissa ja tämä hetki on päässyt opettajilla unohtumaan? 2000-luku, halooo…!!???

    VastaaPoista
  2. Jos noin totaalisesti kyseenalaistaa opettajansa, niin miksi oppilas-opettaja -suhteen pitäisikään jatkua? Eihän se suhde toimi ilman luottamusta ja kunnioitusta.

    En löydä tästäkään jutusta sitä suurta skandaalia. Lähinnä tunnen myötähäpeää siitä, että tällaisia tarinoita levitellään internetissä. Ehkä se on sitten "terapeuttista".

    VastaaPoista
  3. Ymmärsinkö nyt oikein...

    Mies ryhtyy zenmunkiksi, muttei suostu tekemään opettajan määräämiä harjoituksia, vaan haluaa kuunnella "omaa sydäntään" ja tehdä omia juttuja. Tämä jo itsessään osoittaa, ettei hän ollut oikeassa paikassa.
    Sitten hän alkaa tehdä naurettavia asioita dokusanissa, koska hän on niin "vapautunut" sen sijaan, että olisi pystynyt ilmaisemaan itsensä selkeällä tavalla.

    Aikaisemmin opettajat ovat toistuvasti kertoneet miehelle, että hänellä on ongelmia egonsa kanssa. ..

    Kertokaa hyvät ihmiset, miten kauan tämä henkilö olisi pärjännyt Eihei Dogenin luostarissa, jos hän olisi kertonut mestarille: "En suostu tekemään shikantazaa, vaan minä haluan kokeilla muita buddhalaisia harjoituksia oman mieleni mukaisesti."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä nyt lankeat siihen perinteiseen itsensä huijaamiseen kuvittelemalla, että vain tietty tapa toimia on oikein, tapa jonka joku muu on aikoja sitten luonut noudatettavaksi.

      Tällainen itsensä kusettaminen ajatuksella, että joku toimi on pyhää, toinen ei, on pelkkä yritys nähdä joku toiminta oikeampana kuin toinen. Ei ole olemassa kuin toimintaa hetkessä. Se, että näyttääkö opettajalle keskisormea vaiko kumartaa ei sinällään ole mitenkään toisistaan erillisiä, molemmat ovat tekoja siinä hetkessä.

      Kyseenalaistaminen on tärkeää, joka asiassa. Liian usein haetaan tahattomasti auktoriteetteja joiden kyseenalaistaminen nähdään kapinallisena ja esim. "epä-zenmäisenä" (mikä on sinällään huvittavaa, että joku on määritellyt mikä on zenimäistä ja mikä ei).

      Ihmisellä on paha tapa itse-suggestioon ja on helppo tuudittautua jonkun auktoriteettihahmon antamiin näkemyksiin asioista. Jokainen kuitenkin on lopulta oma mestarinsa.

      Itse en ole buddhalainen, en taolainen enkä opiskele zeniä. Kaikki on hienoja juttuja, mutta haistatan paskat ja näytän keskisormia niille yrityksille kuvata tapaani elää zenimäiseksi tai taoistiseksi, kristilliseksi tms. Minä olen, olen, tässä ja nyt. Yhtä kaiken kanssa, kokemassa. Vitut muusta.

      Kiitos muuten kiintoisasta blogista! Ja kiitos Ukulle jonka blogin kautta tämän löysinkin. Ja hyvä, että tämä aihe otettiin esille. Huomaa saman tien kuinka moninaisia näkemyksiä tämäkin aiheuttaa. JA hyvä niin. Päästetään ne luurangot sieltä kaapista ulos.

      Poista
  4. Miten tuollaisiin opettajiin voisikaan luottaa tai heitä kunnioittaa? Jos kritiikin sieto on tuota luokkaa niin kyllä se pistää miettimään mikä hyöty 25-vuotisesta istuskelusta on ollut? Ei tuollaista toimintaa yksinkertaisesti voi harjoittaa muualla kuin hyvin suljetussa, uskonnollisessa ja hierarkisessa traditiossa. Jos nämä tiedot tulisivat heti julkisemmin esille äänestäisi ajatteluun kykenevä harjoittajakunta välittömästi jaloillaan tai etsisi sanghalleen uuden opettajan. Näinhän on itseasiassa käynytkin monissa USA:n harjoituskeskuksissa. Eipä ihme että Sante ja Kanja ovat olleet varpaisillaan kun Sami on kysynyt neuvoa Albert Lowlta ja Barry Magidilta. Millaiset paranoiat lie tällä hetkellä jylläävät kun odotellaan näiden tapausten julkaisua englanninkielellä?

    VastaaPoista
  5. Thank you Simo for sharing your story. I am familiar with the teachers you mentioned and their teacher, Bodhin Roshi in Rochester, NY. The cult-like atmosphere made it impossible for me to really come into my own in that environment, and the ego=bad and teacher=good way of thinking I see as a classic mind control tool that does a lot more harm than good. It was a form of psychotherapy that turned my life around, not Zen training. I do think Zen training can be wonderful and do a lot of good, but it was never my path. I admire what you did and the journey you have taken since. Thank you again for sharing.

    VastaaPoista
  6. Siis pyllistit gurullesi minkä jälkeen hän heitti ulos luostarista. No olipa skandaali. NOT!

    VastaaPoista
  7. Kun luen näiden kirjoitusten kommentteja, niin aika monen kommentoijan kohdalla näyttäisi paistavan huutava tarve uskoa johonkin absoluuttiseen.

    Onhan se ihan inhimillistä, että tätä tarvetta sitten peilataan maanpäällä opettajiin "jotka ovat lähinnä tätä omaa ideaalia".

    Mutta eiköhän se kuitenkin ole niin, että ei täällä kukaan kävele sädekehä pään päällä - ei vaikka kuinka niin haluaisimmekin uskoa.

    --------

    Voisinkin oikeastaan heittää ilmaan kysymyksen, että missä menee se raja, joka erottaa tavallisen pulliaisen opettajasta, joka on niin valaistunut että kyseenalaistaminen on kiellettyä?

    Ei kai vastaus vain ole, että kunnes vanha opettaja poistuu (esim eläköityy tai kuolee) ja runtupiiri tarvitsee uuden vetäjän?

    -> Loppupeleissä asiahan on niin, että me ihan itse päätämme ketä seuraamme tai olemme seuraamatta.

    Simo sanoi seuranneensa omaa sydäntään - annan siitä hänelle täydet respektit ja syvän kummarruksen. Suurin osa meistä ei kykene koskaan toimimaan näin.

    Olen kateellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos arvostat Simoa koska hän seurasi oman sydämensä ääntä, kannattaa myös arvostaa Simoa ja Samia koska heillä oli rohkeutta astua opettaja-oppilas suhteeseen ja harjoittaa täysilla vuosikausia.

      Suuri osa zenin harjoittajista haluaa välttää riskejä joissa "oma sydän" paljastuisi itselle ja toisille. Omaa harjoitusta pidetään tiukasti rintaa vasten ja opetellaan ulkoa yksinkertaisia iskulauseita kuten "kaikki on tässä" ja sitten istutaan täysin tukossa vuosikymmen vaikka vain muutama tapaaminen opettajan kanssa voisi näyttää missä se oma sydän oikeasti on.

      Monella on mielikuvia täydellisestä mestarista joka aina osaa toimia oikein. Näin ei ole koskaan ollut tai tule olemaan. Tarvitaan paljon rohkeutta jotta pystyy luottamaan erehtyväiseen ihmiseen.

      Henkisissä traditioissa vuosikausia kestävät mestari-oppilas suhde on henkilökohtainen suhde kahden ihmisen välillä. Se on tietysti myös hyvin altis väärinkäytöksille ja virheille puolin ja toisin. Se vaatii epätavallisen paljon luottamusta oppilaalta ja epätavallisen paljon kypsyyttä opettajalta. Jos suhde todella toimii ja molemmat ovat aidosti mitä ovat, se voi päättyä kuten Simon ja Samin tapauksessa kävi. Näkemyserot kasvavat niin suuriksi että luottamus ei riitä niitä yhdistämään. Vaikka oppilas tekee pesäeroa, opettaja silti jatkaa kuten ennenkin kunnes suhde äkisti katkeaa. Jos opettaja todella tekee tehtävänsä hän ei taivu pitääkseen oppilaan luonaan. Hän opettaa mitä opettaa ja oppilas seuraa opettajaa kunnes on saanut tarpeekseen.

      Oppilas-opettaja suhde ei voi olla kuten avioliitto jossa molemmat sopeutuvat jotta suhde voisi jatkua. Suhteen säilyminen ei saisi olla itseisarvo. Suhde pitää pistää poikki jos se ei enää hyödytä oppilasta.

      Omasta mielestäni suurimmat kummallisuudet HZC:n mallissa liittyvät siihen että oppilas-opettaja suhde heijastuu suoraan myös asemaan sanghassa. Jos munkki lähtee opettajansa luota, hän on silti munkki eikä opettaja voi häneltä kaapua riisua noin vain. Zen-pappeus HZC:ssä on ehdollinen virka opettajan alaisuudessa eikä itsenäinen polku.

      Poista
    2. Kiitokset kommentistasi!

      Olen kanssasi pitkälti samoilla linjoilla.

      Opettaja-avioliitto vertauskuvaasi en tosin niele täysin purematta:

      Opettajia ja opetusmetodeja on toki moneen lähtöön, mutta varmasti fiksu opettaja tajuaa, ettei vaikkapa Jonnea ja Jani-Petteriä pysty opettamaan täysin samalla tavalla?

      Lähtökohtani on tietysti että opettaja "haluaa" opettaa ja on siten valmis näkemään enemmän tai vähemmän vaivaa oppilaidensa eteen.

      -> Olet aivan oikeassa, että "opettaja opettaa mitä opettaa ja oppilas seuraa kunnes on saanut tarpeekseen" ...mutta en kuitenkaan usko sellaiseen romantisoituun "kivipaasi-mestariin" joka vain heittelee jotain fraaseja norsunluutornistaan, enkä toisaalta sellaiseen ylettömään massaopettamiseen tyyliin Osho (?).

      Niin opettaminen kuin avioliitto ovat pohjimmiltaan kaksisuuntaisia ihmissuhteita - tarkoittaa siis sitä, että kyllä se opettajakin saa enemmän tai vähemmän vaikutteita oppilaistaan.

      Molemmat muuttuvat -aivan varmasti- sitä enemmän, mitä pidempi ja läheisempi kyseinen suhde on. Se on toki opettajasta kiinni, että se zen tai mitä nyt sitten opetellaankaan, ei huku matkalla.

      ------

      Olen naimisissa ja perheestä löytyy lapsi, toinen on tulossa. Paljon on mukautumista molempiin suuntiin, mutta yhtälailla meillä molemmilla on myös juttuja joiden kanssa sen toisen on pakko opetella elämään. Ja mielellään tietysti hyväksyä.

      -> Mukautumisesta huolimatta olisi mielestäni naiivia ajatella, että avioliittomme päällimmäinen tarkoitus on "kestää ikuisesti" ja että uhraisimme itsemme kokonaan sen vuoksi. Kenties se kestää vielä pari vuotta tai sitten lopun ikää, milloin se sitten taas ikinä tuleekaan. Itse lähden siitä, että kaikki on ok, kun "pelin loppuessa" katumiset jäävät minimiin ja olemme tyytyväisiä siihen mitä tuli tehtyä.

      Mielestäni tämä pätee myös opetussuhteisiin.

      ->> Mutta jos avioliittoon/opetukseen suhtautuu jonkinlaisena kestävyyslajina kuolemaan asti (kristillistä perimää?), niin mennään kyllä varmasti täysin pieleen.

      Toivon että ymmärrät pointtini, ettei opettaja-oppilas tai avioliitto -suhteiden merkityksellisyyttä lasketa niinkään vuosissa, vaan ihan muulla, yksilöllisemmällä asteikolla.


      ...Ja vielä selvennykseksi, itsehän en tiedä yhtään mistään yhtään mitään. Mitään uskonnollis/filosofistyyppistä opettajaa ei itsellä ole vielä koskaan ollut. Eli yllä oleva on ihan silkkaa omaa ajatusmaailman virtaa.

      Saa sanoa että olen väärässä ;)

      Poista
  8. It is good to at last hear from Simo what led to his leaving Zengården. He is to be thanked for writing in such an open and unemotional way about events which were surely traumatic for him (and sent a wave of change through the Zen landscape in Finland).

    Because I received the boddhisattva precepts from Simo on one of his visits to Finland, I have long wondered why his connection with Zengården was broken. From the description given, it does seem that the teacher-student relationship was severed, perhaps before the student wished. This is not necessarily a bad thing.

    Physical objects, both earned and given, were returned to the teacher, but what teacher could not take back and the student could not surrender is the learning that each received from the other during their relationship. This learning will surely help both as each goes about his work of saving all sentient beings.

    VastaaPoista
  9. Tack för att vi får läsa, Simo. Väldigt fint att du delar med dig. Det är skrämmande att vi människor kan behandla varandra på det viset som du blev behandlad. Speciellt när det var en så ojämlik relation där du var i något slags beroende.

    Att bli utslängd/utfrusen är ofta skambelagt och det är lätt hänt att tro att man varit dum, gjort fel eller något sådant om man verkligen blir utslängd. Jag tror det är en arkaisk skräck vi människor har. Att spela på detta och använda detta mot sina medmänniskor för att få dem att göra som man vill, det är mycket, mycket effektivt. Och fruktansvärt tragiskt och svagt.

    Bra att du inte tar på dig skammen och skulden för det som hände. Priset för det verkar dock vara att man får se människans grymhet och litenhet.

    Slutligen: Jag är också glad över den nya riktningen ditt liv fick efter det som hände.

    VastaaPoista
  10. Niin paljon kuin ihmiset rakastavatkin traditioita ja hierarkioita, ei tämänkaltainen henkisyys voi elää kovin kauaa nykymaailmassa. Mitä tarkoittaa ylösnousemus, värähtelyn nousu, omaan jumaluuteen & voimaan astuminen? Sitä, ettet anna elämääsi kenenkään muun käsiin, kuin oman jumaluutesi käsiin. Sitä, että et aseta ketään ylä- tai alapuolellesi.
    Traditiot, joissa opettejaa pitää totella jonkun tradition velvoittamana, ovat yksinkertaisesti loppuun kuluneita, manipulatiivisia uskontoja, kultteja.

    Alla olevat lainaukset ovat minulle järkyttävää luettavaa. "Opettaja" käskee ja oppilas vikisee. Miten tällainen voi olla mahdollista enää tänä päivänä? Siksi, että ihmiskunnan tietoisuutta on niin kauan manipuloitu tottelemaan, hakemaan totuutta oman itsensä ja omantuntonta ulkopuolelta. Jumala Olet Sinä Itse. Korkein Auktoriteetti Olet Sinä Itse. Voit aina kuunnella muiden näkemyksiä. Mutta itselleen tosi ihminen ei voi loputtomasti vain totella. Kuten Simo/Bodhi tässä alla olevassa lainauksessa.

    Jättäkää hyvät ihmset KAIKKI tällaiset vastaavat lahkot ja astukaa jokainen omalle yksilölliselle tiellenne. Ottakaa elämästänne täysi vastuu, älkääkä jumaloiko ketään tai mitään.


    "Sante: ”Mitä tarkoitan on, että sinun täytyy olla nöyrempi, kuunnella opettajaasi, seurata ohjeita. Sinulla on paljon egoa, se estää sinua. Sinun täytyy aina saada tehdä asiat omalla tavallasi.”

    Bodhi: ”Voitko selittää, mitä tarkoitat egolla?”

    Sante taputti minua päähän ja poistui paikalta.

    ***

    Sante: ”Läimäisit oven nenäni edessä ja näytit persettä Kanjalle. Molemmat ovat klassisia tapoja halventaa opettajaa.”

    Sante: ”Jollet kunnioita opettajiasi, sinun täytyy lähteä Zengårdenista. Kunnioitatko opettajiasi?”

    Bodhi: ”Sekä että.”

    Sante: ”Sekä että tarkoittaa että et kunnioita.”

    Bodhi: ”Ei se ole niin mustavalkoista. Kunnioitan muotoa, traditiota, teitä henkilöinä ja harjoittajina, mutta minun täytyy saada kuunnella myös omaa sydäntäni.”


    Ennen aamupäivämeditaatiota:
    Sante: ”Opettaja edustaa Buddhaa. Itsensä kuunteleminen on egonsa kuuntelemista. Sinulla on valtava ego. Jos kuuntelet sitä, se vain kasvaa kasvamistaan. Luotatko Buddhaan vai egoon?”

    (Kysymys oli minusta niin musta-valkoinen vastakkainasettelu – suorastaan absurdi – että spontaani reaktioni oli vastata hänen kysymykseensä yhtä hullusti takaisin.)

    Bodhi: ”Egoon.”"

    VastaaPoista
  11. A teacher who tries to force a student to do meditation in a way that is not healthy for the student, even though there are other forms of meditation in the tradition, and then kicks the student out when he starts to have symptoms for doing a type of unhealthy meditation is clearly not qualified as a teacher.

    VastaaPoista