sunnuntai 18. elokuuta 2013

Tapsan tarina

Vuonna 2004 (ollessani 23 -vuotias) tammikuussa muutin Zengårdeniin, ajatuksena asua siellä pidemmän aikaa. Ensi alkuun homma sujui mukavasti, mutta noin kolmen kuukauden kohdalla aloin saamaan ensimmäisiä masentumisen oireita. Kesän lähestyessä masennus syveni. Zengårdenin opettajien Kanjan ja Santen ohje oli vaan meditoida sen masennuksen kanssa. Sen enempää tätä emotionaalista umpisolmua ei lähdetty avaamaan. Lähestyminen aiheeseen oli hyvin pintapuolista dialogia. Itse koin, että muoto (autoritaarinen johtamisen tapa, vuorovaikutteisuuden köyhyys ja ilmapiiri, jossa itseilmaisuun ei kannustettu - persoonallisia piirteitä pikemminkin painettiin alas) ei myöskään antanut minulle tilaa tuoda asiaa enempää esille, tai en ainakaan osannut saatikka uskaltanut sitä siinä tilassa tehdä. Aloin myös nukkua huonosti.

Olin asunut suurin piirtein samanikäisen henkilön kanssa yhteisessä huoneessa Zengårdeniin tultuani. Hän oli tullut kuukautta kahta aikaisemmin paikan päälle. Kesän kynnyksellä intensiivisen ja hiljaisen meditaatioretriitin, joita kutsuttiin sesshineiksi, aikana huonetoverini alkoi viheltelemään kesken meditaation. Hän päästi myös toistuvia erilaisia äännähdyksiä meditaation aikana, useampana päivänä.  Tilanteeseen ei reagoitu, hän jatkoi sesshinin loppuun asti.

Sesshinin päätyttyä hänet vietiin lääkärin päivystykseen läheiseen kaupunkiin, Lindesbergiin. Sieltä Zengårdeniin palattuaan hän lähti kotiin. Hän kertoi, että toinen opettajista oli antanut ohjeeksi ”ota lämpimiä kylpyjä ja koita rentoutua, kun pääset kotiin".

Keväällä, noin kuukautta aikaisemmin, eräs nuori henkilö ajautui niin syvälle masennukseen, että hänestä tuntui, että hänen elimistönsä, sydämensä jne. lakkaavat toimimasta.  Hän oli useamman päivän eristäytyneenä huoneessaan, eikä osallistunut päivittäiseen toimintaan. Hänellä oli myös itsetuhoista käyttäytymistä. Yhdessä huonetoverinsa kanssa he poistuivat Zengårdenista erittäin huonossa kunnossa hakemaan hoitoa. Myöhemmin kuukausien tauon jälkeen he palasivat Zengårdeniin, mutta sillä kertaa hänen huonetoverinsa alkoi oirehtia ja he joutuivat jälleen poistumaan Zengårdenista.

Itse olin Zengårdenissa vielä heinäkuun puolelle kunnes päätin lähteä kotiin. Tapahtumat olivat säikäyttäneet myös minut ja ajattelin, että en halua enää mennä syvemmälle omaan masennukseen. Noin viikon päästä oli tulossa 7 päivän mittainen sesshin. Sante olisi halunnut, että jäisin vielä sen ajaksi. Päätin tästä huolimatta lähteä takaisin Suomeen. Kärsin tämän jälkeen kahden-kolmen vuoden ajan masennuksesta, minun oli erittäin vaikea sopeutua takaisin arkielämään. Ajan myötä oloni kuitenkin helpottui ja arki palasi elämääni.

Myöhemmin saman vuoden aikana toinen kanssani Zengårdenissa asunut nuori henkilö sai psykoottisia oireita joulun alla olleen sesshinin aikana, mistä johtuen hän joutui lähtemään Zengårdenista ja hakeutumaan hoitoon. Kanssani Zengårdenissa asui myös henkilö, joka kärsi siellä jatkuvista uniongelmista. Hän päätti kesällä lähteä kotiin lepäämään. Sante oli todennut tähän, että ”ne uniongelmat ovat makyota, sinun pitäisi jäädä Zengårdeniin.” (makyo on japanin kieltä ja tarkoittaa ”demonin luola”; termiä käytetään zenissä erilaisista harhoista)

Moni muukin ihminen valitti masennusta asuessaan Zengårdenissa yhtä aikaa minun kanssa. Yksi henkilö, joka tuli hieman ennen minun pois lähtöäni, oireili anorektisesti.

Niistä 16 ihmisestä, keitä asui Zengårdenissa minun kanssa samaan aikaan, kolmen tiedän tarvinneen psykiatrista hoitoa pois lähdettyään; kaksi psykoottisten oireiden ja yksi vaikean masennuksen takia. 6 muutakin samaan aikaan asunutta henkilöä (itseni mukaan lukien) on kertonut kärsineensä masennuksesta Zengårdenissa. Meidän lisäksi yksi henkilö kärsi toistuvista univaikeuksista ja niihin liittyvistä muista mielenterveyden häiriöistä sekä yksi anorektisista oireista. Minun kanssa yhtä aikaa asuneista yhteensä siis 11/16 henkilöä kärsi mielenterveyden häiriöistä Zengårdenissa asuessaan. Tämän lisäksi Zengårdenissa asui viisi henkilöä, jotka eivät ilmaisseet kärsivänsä mielenterveyden häiriöistä.

Tietääkseni lopulta ainakin 9/16 näistä henkilöistä muutti tai joutui muuttamaan pois Zengårdenista juuri mielenterveyden häiriöiden takia. Ainoastaan yksi kanssani samaan aikaan asuneista tietääkseni asuu edelleen Zengårdenissa, yksi henkilö karkotettiin Zengårdenista ja loppujen 5 kohdalla en tiedä tarkkaa syytä, miksi he muuttivat pois.

Samana vuonna lähtöni jälkeen kuulin, että nuori henkilö tuli Zengårdeniin. Hän poistui myös psykiatrisen akuuttiosaston kautta takaisin kotiin muutaman kuukauden Zengården visiitin jälkeen. Hänet mukaan lukien vuoden 2004 aikana Zengårdenissa ainakin neljä ihmistä ajautui psykiatrisen hoidon tarpeeseen.

Lisäksi asuessani Zengårdenissa eräs siellä pitempään asunut henkilö oli juuri muuttanut Zengårdenista ja jatkoi intensiivistä meditaatioharjoitustaan toisaalla. Hänkin sai vakavia, hoitoa vaatineita, psykoottisia oireita, jotka myös uusiutuivat myöhemmin useampaan otteeseen intensiivisessä zen-harjoituksessa.

Itse olen jatkanut meditaatio harjoituksen parissa tähän päivään asti. Vuonna 2007 muutin Helsinkiin ja kävin aktiivisesti vuoden 2010 syksyyn asti Helsinki Zen Centerillä. Lopetin käymästä HZC:llä Samin eron jälkeen. Minulle jäi huono maku miten erosta syntynyt kriisi hoidettiin. Enkä kokenut enää kotoisaksi jatkaa HZC:n ja Zengårdenin tapahtumissa käymistä. Kävin kaksi kertaa syksyn aikana HZC:n meditaatioissa. Molemmilla kerroilla koin oloni epämiellyttäväksi, johtuen suhtautumisestani joihinkin silloisiin johtavassa asemassa oleviin henkilöihin. Heidän käytöksensä ja sanomisensa, Samin eron yhteydessä, jättivät epämiellyttävän ja epärehellisen kuvan minulle. Kesällä 2011 erosin HZC:n jäsenyydestä.

Olin vuosia pikku hiljaa kypsytellyt omaa eroani muodollisesta oppilas-suhteesta Kanjaan ja Santeen – moninaisista syistä. Syksyllä 2012 heidän opettajansa Bodhin piti opetuspuheen. Yhtenä aiheena hän käsitteli keskustelujaan Kanjan ja Santen kanssa liittyen Suomen kriisiin ja Samin eroon. Kuultuani absurdin nauhoitteen, päätökseni oli selvä. En halunnut olla enää tukemassa Kanjan ja Santen toimintaa olemalla heidän oppilaansa. Katkaisin oman muodollisen oppilas-suhteeni Kanjaan ja Santeen seuraavana päivänä.

Ylempänä oli siis vuoden 2004 tapahtumista ”statistiikkaa” minun tietämyksen mukaan. Väistämättä tätä kirjoittaessa tulin yhä enemmän miettineeksi pitempiaikaista intensiivistä meditaatioharjoitusta ja sen terveellisyyttä.

Suomen lääkärilehdessä julkaistun artikkelin mukaan 5-6 %:lla suomalaisista arvioidaan esiintyvän masennusta ja todennäköisyys sille, että suomalainen sairastuu masennukseen jossakin elämän vaiheessa on jopa 20% (1). Tässä pienessä ”otoksessa” vuodelta 2004 Zengårdenissa asuneista 44 % kärsi masennuksesta ja yhteensä 69 % erilaisista mielenterveyden häiriöistä. En tiedä kertooko nämä tilastot enemmän ihmisistä keitä Zengårdeniin hakeutuu vai sen toimintakulttuurista – vai molemmista. Monet Zengårdeniin hakeutuvista ovat varmasti herkässä iässä tai elämän vaiheessa tai etsivät jotain elämäänsä.

Omalta kohdalta voin sanoa, että siinä iässä, kun muutin Zengårdeniin, olin helposti taipuvainen masennusoireisiin. Zengårdenissa tehty meditaatio harjoitus ei auttanut asiaan. Koin, että myös autoritaarinen, vähäpuheinen toimintamalli oli omiaan omalla kohdallani vahvistamaan masennusta ja sen syvenemistä. Näiden tunteiden kanssa jäin yksin, enkä saanut tukea niiden käsittelyyn. Enkä myöskään osannut ymmärtää silloin, kuinka tärkeää olisi ollut saada tukea masennuksen käsittelyyn. 

Mielestäni tämä on suuri heikkous Zengårdenin toiminnassa. Hurjat numerot minun otoksessani kertovat ainakin, että merkittävää tarvetta psykologiselle tuelle olisi ollut silloisten Zengårdenin asukkaiden keskuudessa. Toisaalta ymmärtäen Santen ja Kanjan koulutustaustan, ei tällaiselle tuelle ollut edellytystä eikä ymmärrystä. Zengårdenissa luetaan ennen opettajan pitämää opetuspuhetta Hakuin Zenjin ylistypuhe zazenille (meditaatiolle):

”…Ohjeiden noudattaminen,
katumus ja anteliaisuus,loputtomat hyvät teot ja oikea elämäntapa kaikki syntyvät zazenista…”

Tähän kiteytyy mielestäni hyvin silloisen toimintamallin rajoittuneisuus. Toivon sydämestäni, että näistä ja muista tapauksista on opittu ja tilanne on toinen tänä päivänä.

Tapsa

(1)   Erkkilä J. & Tervaniemi M. Musiikkiterapia masennuksen hoidossa, Suomen Lääkärilehti 21/2012 vsk 67